torstai 25. huhtikuuta 2013

Makeilua


Kävinpähän tänään kaupassa ostamassa avokadon ja lakuja. Tänä keväänä on oikeasti syntynyt suunnaton himo avokadoihin, tiedä mistä sekin johtuu. Tänään kumminkin kaupasta mukaan tarttui neljä Fatzerin lakupatukkaa. ÄssÄ lakritsi, Tyrkishpeber lakritsi, Angry Birds metsämansikka lakritsi ja dumle lakritsi. Ässää ja tyrksiä olen ennenkin syönyt, ja todennut ne hyviksi. Nytten silmään sattui turhankin massa brändiksi päätynyt Angry Birds laku. Lakuja taisi olla kolmea eri laista. Kaikissa oma lintunsa. Tämä suloinen vaaleanpunainen valloitti höpöydellään sydämeni ja en edes katsonut makua. Silmät osuivat myös dumle lakuun yhdistelmä vaikutti sen verran hauskalta, että päädyin sitäkin sitten testaamaan.






 Muuta kummallista tähän päivään ei juuri kuulu. Sadetta ja paistetta vuoronperään. Vaikka lähdin koulusta ajoissa, tuntuu etten ole tehnyt mitään muuta kuin maannut keskellä lattiaa ja ihmetellyt maailmaa, enkä edes sitäkään. Minuu ei vain ole tehty ahkeraksi! :D

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Sänkyni mun

Olen aikamoinen sängyssä eläjäinen, viikonloppuisin kun tulee nukuttua välillä yli 12 tuntiakin. Eli todellakin voin sanoa olevani sänky ihmisiä.


Sängyssä ollessani olen käynyt elämäni parhaita keskusteluja ja miettinyt pääni puhki. Surrut ja nauranut.  
Nähnyt värikkäitä unia. Pitäisikin ruveta pitämään unipäiväkirjaa. Herättyään, jos olisi aikaa, voisi kirjoittaa kaikki hassut jutut ylös ja nauraa niille myöhemmin. Muuten ne tuppaavat vain unohtumaan.


Kuvia varten raivasin ja asettelin sängyllä olevat seitemän (7) tyynyä nätisti päällekkäin siten, että kaikki viisi pienempää ovat noiden isompien alla. En myöskään tällä hetkellä omista yöpöytää, ja sen virkaa suorittaakin epämiellyttävän ahdas jakkara. Vanhempani ovat muuttamassa sitten, kun itse muutan pois kotoa, ja he myivät siskoni ja minun vanhat sängyt. Sangyistä sai kasattua kerros sängyn, joten porukat ei tehnyt kapistuksella mitään. Myyntiin ja miulle tilalle oma iso sänky, jonka otan sitten mukaan kun muutan. 


 rakastan tuota 120cm leveää runkopatjaani, jonka takia huoneen järjestys muuttui enkä omista yöpöytää. Käytin ennen tuota ihan kuvan reunassa pilkottavaa hyllyä yö pöytänä, mutta nyyt se ei enää käy tarkoitus perään, sen takia, koska pöydälle on vain yksi paikka ja kaapin pitää olla kiinni jossakin. Se siis on sellainen pyöreänurkka kaappi, tai siis 1/4 ympyrän mallinen.


Ja sängyn vieressä pinkit leopardikuvioiset Hello Kitty aamutohvelit. Onko seksikkäämpiä kenkiä nähtykkään? 




Ja hei muistakees vastailla noihin kysymyksiin! Pääsette vähän vaikuttamaan tähän blogiin!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Olenko ainut kenen mielestä tämä on surullista?


Kaipaan lunta. Valkeaa ja puhdasta. On surullista nähdä kaiken sulavan ja katoavan. Kaipaan pimeitä iltapäiviä ja aamuja. Kaipaan sitä lumen loistetta. Sitä hevyttä hipaisua, jonka satava lumi tekee pyyhkäistessään poskeasi.

Tämä saattaa fiilistellä tunteitani tällä hetkellä ja jo huomenna rakastan taas kevättä. Pahoittelen jos nää miun fiilikset nyt pahemminkin tänne blogin puolelle eksyy. Yritän etsiä selkärankani ja parantaa bloggaus aktiivisuuttani. Yritetään ainakin, jookos?

Rupean nyt nauttimaan teetäni (niin pirun kuumaa että oikeastaan vasta puolentunnin päästä) ja ihmettelemään jotakin.


And send my poor ghost on to heaven or hell

The Rumjacks - Bar The Casey

Oli tarkoitus tehdä postaus kuvilla.
Oli tarkoitus lähteä lenkille.
Oli tarkoitus sitä ja tätä.
Mutta paskat.

Tässä helvetin hyvä biisi ja sen pitäisi riittää.