tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tuulihattuja sateessa

Postaus ei sisällä mitään tuulihatuista, näin nyt heti alkuun. Mutta täällä Joensuussa kyllä sataa, tai ainakin on hirveän summista ja märkää. Aion kirjoittaa kaksi asiaa, pinnallisen ja syvällisemmän. Ensin tulee se pinnallisempi joka liittyy tietenkin ulkonäköön:


Eli siis,vaatekriisi...
Kävin siis juuri Münchenissä ja ostin kasan vaatteita, viikkoa sitä ennen tajusin kaverin täällä ollessa, että hei kaappini on täynnä kivoja vaatteita joita en ole käyttänyt pitkään aikaan. Jostain syystä...
Silti en tiedä mitä laittaisin päälleni huomenna. Nyt on jotenkin sellainen olo, että aamuisin ei toimi 'nappaanpa vaan ensimmäiset vaatteet päälleni ja näytän ihmiseltä'. Toisinaan se luonnistuu minulta. Mutta nyt tekee mieli pukeutua ja laittautua aamulla. Moni vaate tuntuu kivalta, mutta ei oikealta. En tiedä onko kellään samaa ongelmaa tai tietääkö joku sen fiiliksen kun on "väärät" vaatteet päällä. Itselleni sitä sattuu välillä ja sen takia koko päivä saattaa mennä huonosti. Tuntuu kuin olisi väärinpäin ja mikään ei onnistu, jos on laittanut väärän paidan yllensä. Nyt suunnitelmissa olisi laittaa musta, suora hame ja tuo uusi vaaleanharmaa espritin viittahuppari. Kengät ne muodostuvat vain ongelmaksi... Laittaisinko mustat korkkarit, vai sähkönsiniset, vai nilkkurit, vai tennarit vai ballerinat?! Voi Argggh! En paremmin sano. No sen näkee sitten aamulla mitä päältä löytyy.



Ja sitten vähän syvällisemmpiin mietteisiin...

Kuten jo totesin otsikko ei liittynyt aiheeseen mitenkään. Se oli vain lause joka putkahti päähän. Keräilen sanoja ja lauseita mielelläni. Kauniita tietenkin. Se on ehkä outo harrastus, mutta silti oikein mukava. Toisinaan sanoja vain kuulee ja ne tuntuvat mukavilta,tai lauseita jotka jäävät päähän. Ne eivät liity asiaan tai tilanteeseen, niillä ei välttämättä ole mitään tarkoitusta tai painoarvoa. Ne saattavat tuntuvat mukavilta ja pehmeiltä suussa. Joskus keräsin niitä vihkoon, jonka olen kyllä tainnut kadottaa. Jos omaat mukavan sanan tai sanonnan tai lauseen kirjoita se ylös. Päivä piristyy kummasti kun ajattelee jotain mukavaa sanaa tai lausetta.


Ja päivän biisi: ( entisessä blogissasi harrastin tätä että linkkiin hyvän biisin, joka liittyi päivään, joko fiilikseltään, sanoiltaan, tai jota olin kuunnellut pitkin päivää)

http://www.youtube.com/watch?v=2GRP1rkE4O0&feature=related

Big Bang - Blue
Kyseessä siis Korealainen lauluyhtye/bändi/ryhmä en haluaisi sanoa sitä poikabändiksi, mutta sellainen se kai on. He osaavat laulaa törkeän hyvin ja ovat muutenkin aivan ihania<3



Öitä ihanaiset yökyöpelit<3
Liisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa :)