Devil In Me

Jokaisessa asuu paholainen. Minussa se näkyy selvästi. Palo silmissä ja myrkky sanoissa, tunteettomuus ajatuksissa ja kylmä sydän Skotlannissa. Herään aamuihin mennäkseni vain illalla uudestaan nukkumaan. Kuljen sumussa ja hapuilen. En kaadu, en tahdo, en pysty. Jatkan yhä eteenpäin. Yritän karistaa paholaisen, siinä hän silti on. Edessäni peilinäni, kuvajaisena, joka vääristyy kuin vedenpinnasta katsottuna. Kyllästynyt juoksemaan, pakenemaa, karkaamaan ja piiloutumaan. Jään piruni vangiksi. Suljen hänet sisääni ja juon hänen huulillaan ja laulan hänen sävelellään. En pelkää oikeastaan, näin olen turvassa. Liian syvällä pahan toisellapuolella, jotta minua voisi mikään enää satuttaa. Suljen silmäni ja hymyilen.

Hengähdys

Voisin listata kymmeniä asioita jotka pitäisi hoitaa, monia huolia ja murheita, suruja, epävarmuutta ja tietämättömyyttä. Mutta ei, nyt keskityn kaikkeen muuhun.

Hengitän syvään, nautin. Teevesi kiehuu taustalla, kynsillä hohtaa suloinen lakkaus, maailman tärkein ihminen on onnellinen, aurinko laski juuri, vieressäni on suklaata. Tarvitsenko muuta? Tämä on kuin pieni pako arjesta, aina kun pääsen mökille olen onnellinen. Iloitsen. Ei tarvitse miettiä mitään, henkeä ei ahdista. Tuntuu kuin leijuisin. Katoan ajatuksiini, joita ei edes ole. Voin sulkea silmäni, vain sulkeakseni ne. Avata ne ja nähdä järven moni värisen pinnan. Pinkkiä, keltaista, oranssia, sinistä, lilaa, tummaa vihreää, valkeaa ja turkoosia.

Tahdon itkeä onnesta. Pudotella hassuja kyyneliä poskilleni. Tuntea niiden kosketuksen tietäen, etteivät ne ole surun kyyneliä. Vain tunteen ilmaisu. Sen pehmeän tunteen, jonka tämä paikka minuun luo.

Tyyni, rauhallinen, levollinen, onnellinen, sielun tyyssija. Tunnen liikaa, niin paljon etten voi sitä tähän tekstiin saada. Kaikkea haluaisin teille sanoa blogistani ja sen tulevaisuudesta, mutta nyt en vain pysty. Kykene tai halua. Menen laittamaan teen ja istumaan nojatuoliin, jonka veroista ei ole.

Öitä.

Sataa

Takkuiset ripset, tummat silmänurkat, väsynyt katse pyyhkii kiharapilven yli.
Kalpea kuin lakana, iho kuin unessa, käsi pyyhkäisee väsymystä silmistä.
Nukkuva mieli, turhat ajatukset.
Yritän herätä.

Tämän viikon olen paratiisissa, mökillä, sateen keskellä tuijottamassa vastarantaa. Katsomassa auringon värjäämää järveä illalla, kuuntelemassa sateen ropinaa vinoakattoa vasten. Nukun sängyssä kukkatapetin vieressä, katson ikkunan läpi, toisen ikkunan läpi. Talossa on muitakin. Ihmisiä joista välitän, ihmisiä joista tykkään. Talon täyttää mukava tuoksu, ruoka ja ne jotka tarkoittavat minulle turvaa. Olen onnellinen. Voin olla rauhassa ja nukkua vähän, se ei haittaa. Saan nousta maailman parhaasta paikasta, maailman tärkeimmän ihmisen kanssa.

Kiitos.

Mitä tehdä kun...

Koulussa jää keskustelut ihmisille facebookin välityksellä kesken, ja kotiin päästyä netti ei enää toimikkaan?

Noh näin meikä tyttö toimi:

1) vittuunnu syvästi nettiin, tajuttuasi ettei se toimi.
2) sammuta sitä säännöllisin väliajoin ja laita päälle (reboottaus)
3) vittuunnu vähän lisää kun se ei toimi
4) vittuunnu VIELÄ vähän lisää, kun et löydä helpottavaa suklaatasi
5) löydä puolukkavodka ja päätä ottaa hörppy
6) odota että isi tulee kotiin ja katso se aika televisiota
7) isi on pahalla päällä ei osaa tehdä asialle mitään
8) lähde kirjastoon päästäksesi nettiin
9) hörpi puolukkavodka/vattulimppa yhdistelmää matkalla
10) tajua kirjasto on kiinni henkilöstön koulutuksen takia
12) kävele ihanaan Coffee Houseen ja tilaa jäälatte kookoksella maistettuna ja pyydä nettitunnus
13) kirjaudu nettiin ja tajua etti kukaan ole enää online...
14) tee blogipäivitys pitkästä aikaa
15) jäädy, istuit juuri oven viereen joka on auki
16) mission compeated!


(alempi huomiohuoraus on otettu kotona)

Balleriina kausi avattu!

Ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä, ajattelin sitten sujauttaa suloiset vaaleanpunapinkkit balleriinat jalkoihin ja lähteä kouluun. Juups lyhyesti kolmella kuvalla...

Ihanat söpöt kenkulini, joista tuli syylliset...

...tähän. Auts!! 

Onneksi oli sitten muumi laastareita kotona:) 

Kulunut viikko

Tuli vietettyä vappua tyttöjen kanssa, tuli käveltyä ympäriinsää, panikoitua koulun kanssa, opittu hymyilemään, turhauduttu ja tunnettu kuinka Skotlantiin haudattu sydän rupesi lyömään. Pitäisi olla huolissaan, mutta siitä huolimatta tänään sateessa juostessani olin onnellinen ja hymyilin, melkein nauroin. Kiitos, kun opetit minut hymyilemään, vaikken hymyäni sinulle lähettänytkään.

Siinä hivenen vappua:) Kiitos hauskasta vapusta kullat!

Joensuuta kauneimmillaan ja pientä ujoa hymyä. Vaikka se sattuu, sen voi kieltää ja saatan pystyä hymyilemään sinulle.

Ja varpaissa ei enää ole talviturkkia:)

Huokaus

Ollaan hengissä joo. Jotenkin tuntuu vain vetämättömältä ja tyhjältä. Tapahtuu taas niin paljon ja asiat solmussa tai rästissä. Ja mitään ei saa tehtyä. Alkaa pikku hiljaan ärsyttämään ja tuskastuttamaan. Oikeastaan turhauttaa tämä miun saamattomuus. En muista milloin oisin ollut koko päivän vain itseni kanssa, miettinyt vain sitä mitä MINÄ haluan, toivon, tarvitsen. Koko ajan joku muu ollut vaatimassa huomiota. Jospa viikonloppuna saisi hengähtää. Laittaisi pädin kiinni kokonaiseksi päiväksi ja hengittelisi syvää. Helpottaisikohan se? Saisinkohan niin lisää voimia ja jaksamista? Tahtoa ja toivoa?

Tänään miulta hymyä, en lähettänyt. Oman tunnon tuskia, tein asialle mitä tahansa. Noh, tässä se hymy teille. Varastakaa jotain joka ei kuulu teille. Tuo hymy on kielletty, ja niin on sen oikea saajakin. En saisi hymyillä. Silti makein hymyn tunne pitkään aikaan. Varastettu hymy, kielletty ilo, väärä huomio, törkeä pyyntö ja aivan paskamainen vastaus.