Elämäni on vellonut nyt tässä viime viikon aikana turhankin kovaan, jotta siitä hiljaa selviäisin. Tuntuu lohduttavalta ajatella, että jo 6 päivän päästä olen kaukana täältä, ilman nettiyhteyttä. Ei tarvitse ajatella, ei huolehtia, ei hyperventiloida ja jos vaikka välttäisin ne paniikki kohtauksetkin.
Eilen illalla katsoin Nuori Hannibal- elokuva, on muuten helvetin hyvä. Se loppu joskus puoli yhdeltä ehkä? Sen jälkeen menin vasta nukkumaan, ja aamulla heräsin siihen, kun äiti huutelee alakerrasta, että joko olen syönyt ammiaisen...Ups! En ollut edes herännyt, nähnyt rentouttavasti unia pitkästä aikaa kylläkin. Uni ei sinäänsä ollut aivan mieluisin, mutta näin taas unen. Kun elämä menee huonosti, en näe tavllisesti unia, tai sitten ne ovat niin repaleisia, että en pysty niitä muyistamaan, ja jää vain ahdistava fiilis.
Oli ihana herätä aivan tyhjällä mielellä. En ajatellut mitään, katsoin ympärilleni ja huone oli tyhjä varjoista. Kiitos! Ihana saada hymyillä ilman syytä. Ihana hengittää ja katsoa selkeillä silmillä maailmaa. En jaksa enää välittää. Ei miulla mitään sydäntä ole, ei tule olemaan, ennkä sellaista halua omistakkaan.
Ja kaikki lähti valheesta. Valheesta itselleni. Valehtelin itselleni tunteen ja poltin sillan raunioiksi, pitään katsoa savun hälvettyä ja pinnan jäähdyttyä, pystyykö sen rakentemaan uudelleen.
Kiitos!
Huomioikaa, toiveita on tullut vain ko,me, ja jos olen ensi keskiviikosta-seuraavan viikon sunnuntaihin poissa, tänne ei välttämättä mitään tule, eli toiveita kehiin ihmiset! Saatte laittaa ne mihin tahansa postaukseen tahdotte! viikonlopun jatkot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa :)