Ehkä joskus voisin olla oman elämäni tähti. Nyt olen oman elämäni tähde. Läjä jotain tunnistamatonta, pala jostakin. Jokin, joka ajelehtii turhana ympyrää. Koko keho ja mieli ovat turtia. Turtia kivulle, sijaa ei ole muillekkaan tunteille. Ei ilolle, lämmölle, sympatialle, vihalle, surulle, ei edes välinpitämättömyydelle. Tiedättekö, haluan vain maata lattialla ja katsoa... En mitään. En edes kattoa, vain siitä suoraan läpi ja nähdä tähdet.
Olen vain haalea ja turha, aivan kuin tähde. Tämä tähti taisi sammua, enne kuin se edes syttyi kunnolla.
Ehkä joku tulee ja puhaltaa hiilloksen taas roihuamaan. Ehkä, ehkä ei.
Ja kuin ilotulite uutena vuotena, se on hetken kaunis, kunnes valuu kohti maata ja katoaa. Tuo on tunne unelmieni.
Hetken värikäs ja kaunis, kirkas ja sähäkkä kunnes hiipuu pimeään ja katoaa hiljaa. Kukaan ei huomaa, odotetaan vain seuraavaa. Kukaan ei muista, vielä on tulossa monta.
Kuin tähdet matossa, jalanjäljet haalistuu, eikä kukaan tiedä mistä tulee ja minne menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa :)