Tahdon, Haluan ja Tarvitsen

Tahdon katsoa silmiisi. Tahdon nähdä niiden tunteen, niiden takana piilevät ajatukset. Tahdon että katsot takaisin. Tahdon sinun näkevän mitä minun silmien takaa paljastuu. Tahdon sinun tietävän kaikki pienet valheet, kaiken tuskan, jatkuvan riemun ja ennen kaikkea epävarmuuteni. 

Haluan hymyillä sinulle vinosti. Haluan näin viestittää sinulle jotain. Haluan saana hymyn takaisin. Haluaisin sillä tavalla tietää tunteesi. Haluan sinun näkevän hymyni läpi. Haluan sinun ymmärtävän epävarmuuteni

Tarvitsen sinut hassuttelemaan kanssani. Tarvitsen sinut vierelleni. Tarvitsen katseesi ja hymysi. Tarvitsetko sinäkin minua, sitä epäilen. Tarvitsen sinut ollakseni parempi ihminen. Tarvitsen sinut poistamaan epävarmuuteni.

"Tänä aamuna..."

Tänä aamuna mainasin repäistä vaatekaapin ovesta hymyn. En silti sitä tehnyt, miksihän? Välillä tuntuu, että aamut ovat vaikeutuneet entisestään. Sängystä ei pääse ylös, lattia on kylmä ja päässä humisee. En edes tiedä kuinka ja mihin herään. En nouse ylös, suljen vain silmäni muistaakseni viime yön. Se tarina on lopussa, silta poltettu ja pitäisi osata jatkaa eteenpäin. Kummalliset lauseet pyörivät päässä. Hukun ajatuksiini ja niiden jälki mainingit heittävät kaiken vielä kertaalleen ympäri. En jaksa enää kysyä. Haluan nukkua syvää unta. Haluan vain muistaa miltä tuntuu herätä aamulla ilman painoa. Tai oikeammin miltä tuntuu herätä. Ei, en ole tulossa hulluksi, olen jo. Eivätkä nämä aamut ole minulle. Nämä aamut kuuluvat heijastukselleni. Pienelle ja särkyneelle. Sitten vielä mietin miksi tekstini ovat rumia ja sanat sottaisia. Mikä muuten lasketaan aamuun? Toivotan huomenta aina yö 01.00:stä ilta 23.59:sään. Aamu on ehkä aika päivästä, huominen on toive tulevasta. Ja kerrankin numeroni ovat nättejä. Tänä aamuna voin valehdella hymyn. Pienen, ujon ja surkean hymyn. Pahoittelen ettei hymy ole aito, lähinnä hymylle minä pahoittelen, en sen saajalle.

Toiveajattelua

Elämää on vaikea kirjoittaa. Tunnetta kuvata oikeilla sanoilla. Väärät asiat tuovat oikeita asioita mieleen. Kyyneleet kääntyvät hymyksi ja itku uneksi. On niin pimeää, että haluan pitää sinua kädestä kiinni. Roikkua ajatuksissani niissä pienissä hetkissä, joissa tajuan olevani ystäväsi. Kunnes kohtaan kylmän peilin ja näen mitä olen rikkonut. Rystyset verillä ja pää mäsänä. Katselen kuinka ollaan lopussa. En osaa pyytää anteeksi, haluan ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti pyytää anteeksi, vaikken ole tehnytkään mitään väärää. Joskus vain täytyy pahoitella, vaikkei ole tehnytkään mitään. Teet siitä vaikeaa, ne harvat kerrat kun olen ollut sanaton, ovat olleet sinun takiasi. Miksi teet kaikesta niin vaikeaa? Vihaan sinua enemmän sen takia, että vihaan sinua. Enkä edes tahdo vihata sinua. Ja niin moni asia muistuttaa sinusta. Pystynkö enää ikinä katsomaan silmiisi ja hymyilemään, on varmasti toiveajattelua, että silloin hymyilisit takaisin. Minä hölmö ajattelin sinun kärsivän, mutta ethän sinä välitä. Ei tämä koske sinua, minä vihaan sinua, end of the story se sinulle on. Jatkat hymyilemistä muille. Minä jumitun taas elämääni ja kärsin itsestäni. Kunnes hymyilen jokaiselle arvelleni ja unohdun puutuneisuuden tunteeseen. Annan olla ja siirrän huolet huomiseen, sieltä ne taas löytyy. Valehtelen itselleni pari onnellista tuntia. Pari hengenvetoa lisää. Kunnes kävelet minua vastaan ja haluan lyödä seinää. Voisinko näyttää tämän sinulle? Ymmärtäisitkö? Epäilen, käskisit varmaan poistamaan...

Hetki tähte(e)nä

Ehkä joskus voisin olla oman elämäni tähti. Nyt olen oman elämäni tähde. Läjä jotain tunnistamatonta, pala jostakin. Jokin, joka ajelehtii turhana ympyrää. Koko keho ja mieli ovat turtia. Turtia kivulle, sijaa ei ole muillekkaan tunteille. Ei ilolle, lämmölle, sympatialle, vihalle, surulle, ei edes välinpitämättömyydelle. Tiedättekö, haluan vain maata lattialla ja katsoa... En mitään. En edes kattoa, vain siitä suoraan läpi ja nähdä tähdet.

Olen vain haalea ja turha, aivan kuin tähde. Tämä tähti taisi sammua, enne kuin se edes syttyi kunnolla.

Ehkä joku tulee ja puhaltaa hiilloksen taas roihuamaan. Ehkä, ehkä ei.

Ja kuin ilotulite uutena vuotena, se on hetken kaunis, kunnes valuu kohti maata ja katoaa. Tuo on tunne unelmieni.

Hetken värikäs ja kaunis, kirkas ja sähäkkä kunnes hiipuu pimeään ja katoaa hiljaa. Kukaan ei huomaa, odotetaan vain seuraavaa. Kukaan ei muista, vielä on tulossa monta.

Kuin tähdet matossa, jalanjäljet haalistuu, eikä kukaan tiedä mistä tulee ja minne menee.

Kartanon tyttö

Haluan pitsimekon, haluan sitoa hiukseni löyhälle nutturalle. Tahdon asua vanhassa kartanossa yksin. Tahdon osata soittaa pianoa. Tahdon kiivetä puihin ja elää hetken menneessä ajassa. 

 Haluan juoda jokapäiväisen teeni vanhoista posliini kupeista, joissa on kultareunus. Haluan pitää teekutsuja ja tarjota pieniä leivonnaisia ja keksejä. Haluan käpertyä illalla isoon pylvässänkyyn nukkumaan. Haluan raskaat samettiverhot korkeisiin ikkunoihin.

Toivoisin, ettei olisi liian kuuma, toivoisin omat hevosvaunut, joilla vierailla naapurissa. Toivoisin löytäväni tanssiaisissa unelmieni miehen. Toivoisin hyvän  elämän ja läheisyyttä. Toivoisin voivani vaihtaa vuosituhatta. 

Toivoisin olevani kartanon tyttö.

Olisikohan aika katsoa taas Ylpeys ja Ennakkoluulo tai Järki ja Tunteet? Tai lukea parikin Jane Austenin romaania? 

<3: liisa="liisa" p="p">