Olen onnellinen, elämäni on raiteillaan ja pystyn hymyilemään. Sade lyö ikkunaan ja vajoan tyynyä vasten. Haluan vain katsoa ikkunaa ja siinä valuvia pisaroita. Kuunnella kolahduksia ikkunalautaan ja tuntea karanneet sateen kihartamat hiussuortuvat kasvoillani. Nauttia pimeästä ja märästä ilmasta. Nähdä kuinka sade iskee katulamppujen kellertävässä valossa, kovaan mustaan asfalttiin, joka vasta oli aivan valkea lumesta.
Maailma itkee puolestani, huuhtoo kaiken puhtaaksi. Suojaa minut, vahvistaa minua ja hellii. Silittää märällä kädellään poskeani, suutelee niskaa ja kutittaa leukaa. Antaa hengittää vapaasti ja laulaa hiljaa. Sade peittää minut ja olen hiljaa kahdestaan maailman kanssa. Tuudittaudun hitaasti tyhjyyteen. Siellä olemme vain me. Minä ja maailama. Ei ketään, tai mitään muuta. Vain me kaksi tanssimassa. Tekemässä piruetteja ja hyppyjä.
Rikomme ruumiillani ja ruumiittomattomuudellasi rajoja. Teemme elämän koreaokrafian, joka hukkuu lammikoihin ja huuhtoutuu viemäriin. Jää puiden oksille roikkumaan ja iskee vieraisiin ikunoihin. Tartumme yhdessä tähän hetkeen ja jatkamme hymyilemistä. Sinä hymyilet minulle, minä hymyilen takaisin. Vain sinulle, maailmalle. En kaipaa muuta. Vain sateen hellän kosketuksen ihollani ja pienen pimeyden ympärilläni.
Jään tähän loppu yöksi. Katson sadetta ja nukahdan maailman peitelleesä minut pimeään ja sateeseen. Taustalla hiljaista ropinaa ja satunnainen raskas isku. Olen yksin kanssasi ja olen turvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa :)