"Tänä aamuna..."

Tänä aamuna mainasin repäistä vaatekaapin ovesta hymyn. En silti sitä tehnyt, miksihän? Välillä tuntuu, että aamut ovat vaikeutuneet entisestään. Sängystä ei pääse ylös, lattia on kylmä ja päässä humisee. En edes tiedä kuinka ja mihin herään. En nouse ylös, suljen vain silmäni muistaakseni viime yön. Se tarina on lopussa, silta poltettu ja pitäisi osata jatkaa eteenpäin. Kummalliset lauseet pyörivät päässä. Hukun ajatuksiini ja niiden jälki mainingit heittävät kaiken vielä kertaalleen ympäri. En jaksa enää kysyä. Haluan nukkua syvää unta. Haluan vain muistaa miltä tuntuu herätä aamulla ilman painoa. Tai oikeammin miltä tuntuu herätä. Ei, en ole tulossa hulluksi, olen jo. Eivätkä nämä aamut ole minulle. Nämä aamut kuuluvat heijastukselleni. Pienelle ja särkyneelle. Sitten vielä mietin miksi tekstini ovat rumia ja sanat sottaisia. Mikä muuten lasketaan aamuun? Toivotan huomenta aina yö 01.00:stä ilta 23.59:sään. Aamu on ehkä aika päivästä, huominen on toive tulevasta. Ja kerrankin numeroni ovat nättejä. Tänä aamuna voin valehdella hymyn. Pienen, ujon ja surkean hymyn. Pahoittelen ettei hymy ole aito, lähinnä hymylle minä pahoittelen, en sen saajalle.