Luonnonpeili
Pieni tyttö seisoo kuistin reunalla. Ojentaa itseään varovasti katoksen ohi, nenänpäähän tippuu pisara. Tyttö vetäytyy äkkiä taakse. Hieroo nenäänsä ja katselee harmaata sadeverhoa. Tytön pienet korvat ovat tarkkaavaiset, hänen kuunellessaan lätäköihin osuvia pisaroita, tip, tip, tip tippuu sade.
Äidin huuto kuuluu talosta, on aika mennä syömään. Tyttö avaa oven, katsoo vielä kerran taakseen, mutta menee kiltisti sisään. Ruoka ei maistu, olisi pakko päästä katselemaan sadetta. Äiti kieltää. Tyttö on juuri ollut kuumeessa ja kipeänä. Sateeseen ei saa mennä. Jos sade lakkaa, ja laittaa kunnolla päällensä tyttö saa luvan lähteä ulos.
Tytön silmät tapittavat sohvan nurkasta ikkunaa. Sade ei lakkaa. Kello lähestyy jo nukkumaan meno aikaa. Tyttö huokaisee hiljaa ja toivoo samalla ettei sadelakkaisi, ja silti että se laikkaisi. Ehkä aamulla?
Kirkas aamu aurinko paista tytön vaaleille luomille. Sade on lakannut. Tyttö vetää kumisaappaansa jalkaan ja juoksee ulos. Tuliko aamiainen syötyä? No, senhän ehtii sitten myöhemminkin toteaa tyttö, ja tiipustaa lammenrantaan. Siellä tyttö katselee hiljalleen vaaleaa metsää. Kaikki on vielä märkää ja kaunista.
Hiljaa tyttö kiipeää kaatuneen puun päälle. Sieltä näkee paljon paremmin, kuin 120 senttimetrin korkeudesta. Hän tähyilee ympärilleen ja havaitsee liikettä lammen toisella puolella. Tytön sileälle otsalle ilmestyy pieniä ryppyjä. Hän miettii onko kyseessä kettu vai kani. Vai peltopyy? Tyttö ravistaa päätänsä, aivastaa kerran, toisen...
Onnistuu pidättäämään kolmannen aivastuksen. Eihän aivastuksia nyt voi turhan päiten tuhlata. Ne säästetään mummolaan.Jos mummolassa aivastaa, saa mummolta silityksen ja lämmintä mehua. Sen tyttö on jo oppinut.
Nyt kahina kuuluu jo lähempää. Tytöstä katsoen oikealta. Tyttö nostaa päätään ja kuuntelee. Kahina lakkaa. Tyttö hypähtää varovasti alas puun päältä. Hän hiipii hiljaa puun taakse ja jää odottamaan. Alkaa piilosleikki. Tyttö on aivan hiljaa ja yrittää hengittää hiljaa ja varovasti. Puska heilahtaa tytön vasemmalla puolella. Tytön pieni ruumis jännittyy ja hän hiipii puun toiselle puolelle. Sieltä hän pääsee nopeasti ison kiven taa piiloon. Tytön kaksi valpasta silmää tuijottaa ruskean otsatukan alta. Ne ovat kohdistuneet suureen puuhun. Hänen tuntematon piiloleikki kaveri on lähtenyt perääntymään.
Metsä on aivan hiljaa heidän ympärillään. Tyttö astuu varovasti kiven takaa, pensaan luokse. Hän jää katsomaan suurta puuta. Puuta jonka kuihtuneiden juurien vieressä on lätäkkö. Lätäköstä heijastuu metsä, joka kohoaa piiloleikkijöiden päiden yllä. pieni kaistale taivasta, ja pari pilveä. Jostain pyörähtää tuulenvire, se ravistaa puista vettä. Pisarat osuvat luonnonpeiliin ja rikkovat sen kauniin kuvan.
Tyttö huudahtaa yllätyksestä. Hänen on pakko päästä lähemmäksi. Ei kai kuva mennyt kokonaan rikki? Hän ei enää ajatellut piilosleikkiä, vaan kompuroi lätäkön luokse. Pinnan tasaannuttua hän näki taas puut ja taivaan. Sekä pienen vaalen pään, josta katso kaksi vihreää silmää. Tyttö nosti ihmeissään katseensa. Tytön edessä seisoi pieni poika. Hetken aikaa he tuijottivat toisiaan.
He olivat aivan hiljaa, kunnes linnun huuto katkaisi äänettömyyden. Pojan silmät välähtivät. Tämä kiersi lammikon ja tarttui tytön käteen. Pojan käsi oli lämmin ja sileä. Toisella kädellään poika painoi tytön käteen kukkasen. Se oli sievä vaaleansininen lemmikki. Pojan silmät välähtivät taas, suun kaaruessa pieneen hymyyn.
Sitten poika kääntyi ja juoksi pois ennenkuin tyttö ehti edes kiittä tätä. Ei sillä, että tyttö olisi edes siihen yllätykseltään pystynyt. Sammakon kurnutus herätti tytön ajatuksistaan. Tytön ilme oli ihmettelevä, kun hän palasi kotiin. Koko illan hänene otsallaan oli pieni sievä ryppy. Kukan hän tietenkin oli laittanut puhelinluettelon väliin ja puhelinluettelon oman sänkynsä alle. Näin hänen pieni kukka pysyisi aina tallessa.
Aamulla maailma näytti taas erilaiselta. Ukkosti ja tytön piti pysyä sisällä. Tytön otsa hohkasi kuumuutta, tämän miettiessä oliko kaikki tapahtunut. Hänen oli pakkonousta ylös sängystä ja vetää puhelinluettelo esiin sen alta. Kukka oli siellä L: kirjaimen kohdalla.
Tyttö kiipesi takaisin sänkyynsä ja nukahti näkien unta sateesta ja sen ihanuudesta. Jostain sadeverhon uumenista häntä katseli kaksi vihreää silmää...
Äidin huuto kuuluu talosta, on aika mennä syömään. Tyttö avaa oven, katsoo vielä kerran taakseen, mutta menee kiltisti sisään. Ruoka ei maistu, olisi pakko päästä katselemaan sadetta. Äiti kieltää. Tyttö on juuri ollut kuumeessa ja kipeänä. Sateeseen ei saa mennä. Jos sade lakkaa, ja laittaa kunnolla päällensä tyttö saa luvan lähteä ulos.
Tytön silmät tapittavat sohvan nurkasta ikkunaa. Sade ei lakkaa. Kello lähestyy jo nukkumaan meno aikaa. Tyttö huokaisee hiljaa ja toivoo samalla ettei sadelakkaisi, ja silti että se laikkaisi. Ehkä aamulla?
Kirkas aamu aurinko paista tytön vaaleille luomille. Sade on lakannut. Tyttö vetää kumisaappaansa jalkaan ja juoksee ulos. Tuliko aamiainen syötyä? No, senhän ehtii sitten myöhemminkin toteaa tyttö, ja tiipustaa lammenrantaan. Siellä tyttö katselee hiljalleen vaaleaa metsää. Kaikki on vielä märkää ja kaunista.
Hiljaa tyttö kiipeää kaatuneen puun päälle. Sieltä näkee paljon paremmin, kuin 120 senttimetrin korkeudesta. Hän tähyilee ympärilleen ja havaitsee liikettä lammen toisella puolella. Tytön sileälle otsalle ilmestyy pieniä ryppyjä. Hän miettii onko kyseessä kettu vai kani. Vai peltopyy? Tyttö ravistaa päätänsä, aivastaa kerran, toisen...
Onnistuu pidättäämään kolmannen aivastuksen. Eihän aivastuksia nyt voi turhan päiten tuhlata. Ne säästetään mummolaan.Jos mummolassa aivastaa, saa mummolta silityksen ja lämmintä mehua. Sen tyttö on jo oppinut.
Nyt kahina kuuluu jo lähempää. Tytöstä katsoen oikealta. Tyttö nostaa päätään ja kuuntelee. Kahina lakkaa. Tyttö hypähtää varovasti alas puun päältä. Hän hiipii hiljaa puun taakse ja jää odottamaan. Alkaa piilosleikki. Tyttö on aivan hiljaa ja yrittää hengittää hiljaa ja varovasti. Puska heilahtaa tytön vasemmalla puolella. Tytön pieni ruumis jännittyy ja hän hiipii puun toiselle puolelle. Sieltä hän pääsee nopeasti ison kiven taa piiloon. Tytön kaksi valpasta silmää tuijottaa ruskean otsatukan alta. Ne ovat kohdistuneet suureen puuhun. Hänen tuntematon piiloleikki kaveri on lähtenyt perääntymään.
Metsä on aivan hiljaa heidän ympärillään. Tyttö astuu varovasti kiven takaa, pensaan luokse. Hän jää katsomaan suurta puuta. Puuta jonka kuihtuneiden juurien vieressä on lätäkkö. Lätäköstä heijastuu metsä, joka kohoaa piiloleikkijöiden päiden yllä. pieni kaistale taivasta, ja pari pilveä. Jostain pyörähtää tuulenvire, se ravistaa puista vettä. Pisarat osuvat luonnonpeiliin ja rikkovat sen kauniin kuvan.
Tyttö huudahtaa yllätyksestä. Hänen on pakko päästä lähemmäksi. Ei kai kuva mennyt kokonaan rikki? Hän ei enää ajatellut piilosleikkiä, vaan kompuroi lätäkön luokse. Pinnan tasaannuttua hän näki taas puut ja taivaan. Sekä pienen vaalen pään, josta katso kaksi vihreää silmää. Tyttö nosti ihmeissään katseensa. Tytön edessä seisoi pieni poika. Hetken aikaa he tuijottivat toisiaan.
He olivat aivan hiljaa, kunnes linnun huuto katkaisi äänettömyyden. Pojan silmät välähtivät. Tämä kiersi lammikon ja tarttui tytön käteen. Pojan käsi oli lämmin ja sileä. Toisella kädellään poika painoi tytön käteen kukkasen. Se oli sievä vaaleansininen lemmikki. Pojan silmät välähtivät taas, suun kaaruessa pieneen hymyyn.
Sitten poika kääntyi ja juoksi pois ennenkuin tyttö ehti edes kiittä tätä. Ei sillä, että tyttö olisi edes siihen yllätykseltään pystynyt. Sammakon kurnutus herätti tytön ajatuksistaan. Tytön ilme oli ihmettelevä, kun hän palasi kotiin. Koko illan hänene otsallaan oli pieni sievä ryppy. Kukan hän tietenkin oli laittanut puhelinluettelon väliin ja puhelinluettelon oman sänkynsä alle. Näin hänen pieni kukka pysyisi aina tallessa.
Aamulla maailma näytti taas erilaiselta. Ukkosti ja tytön piti pysyä sisällä. Tytön otsa hohkasi kuumuutta, tämän miettiessä oliko kaikki tapahtunut. Hänen oli pakkonousta ylös sängystä ja vetää puhelinluettelo esiin sen alta. Kukka oli siellä L: kirjaimen kohdalla.
Tyttö kiipesi takaisin sänkyynsä ja nukahti näkien unta sateesta ja sen ihanuudesta. Jostain sadeverhon uumenista häntä katseli kaksi vihreää silmää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sana on vapaa :)