Devil In Me

Jokaisessa asuu paholainen. Minussa se näkyy selvästi. Palo silmissä ja myrkky sanoissa, tunteettomuus ajatuksissa ja kylmä sydän Skotlannissa. Herään aamuihin mennäkseni vain illalla uudestaan nukkumaan. Kuljen sumussa ja hapuilen. En kaadu, en tahdo, en pysty. Jatkan yhä eteenpäin. Yritän karistaa paholaisen, siinä hän silti on. Edessäni peilinäni, kuvajaisena, joka vääristyy kuin vedenpinnasta katsottuna. Kyllästynyt juoksemaan, pakenemaa, karkaamaan ja piiloutumaan. Jään piruni vangiksi. Suljen hänet sisääni ja juon hänen huulillaan ja laulan hänen sävelellään. En pelkää oikeastaan, näin olen turvassa. Liian syvällä pahan toisellapuolella, jotta minua voisi mikään enää satuttaa. Suljen silmäni ja hymyilen.

Hengähdys

Voisin listata kymmeniä asioita jotka pitäisi hoitaa, monia huolia ja murheita, suruja, epävarmuutta ja tietämättömyyttä. Mutta ei, nyt keskityn kaikkeen muuhun.

Hengitän syvään, nautin. Teevesi kiehuu taustalla, kynsillä hohtaa suloinen lakkaus, maailman tärkein ihminen on onnellinen, aurinko laski juuri, vieressäni on suklaata. Tarvitsenko muuta? Tämä on kuin pieni pako arjesta, aina kun pääsen mökille olen onnellinen. Iloitsen. Ei tarvitse miettiä mitään, henkeä ei ahdista. Tuntuu kuin leijuisin. Katoan ajatuksiini, joita ei edes ole. Voin sulkea silmäni, vain sulkeakseni ne. Avata ne ja nähdä järven moni värisen pinnan. Pinkkiä, keltaista, oranssia, sinistä, lilaa, tummaa vihreää, valkeaa ja turkoosia.

Tahdon itkeä onnesta. Pudotella hassuja kyyneliä poskilleni. Tuntea niiden kosketuksen tietäen, etteivät ne ole surun kyyneliä. Vain tunteen ilmaisu. Sen pehmeän tunteen, jonka tämä paikka minuun luo.

Tyyni, rauhallinen, levollinen, onnellinen, sielun tyyssija. Tunnen liikaa, niin paljon etten voi sitä tähän tekstiin saada. Kaikkea haluaisin teille sanoa blogistani ja sen tulevaisuudesta, mutta nyt en vain pysty. Kykene tai halua. Menen laittamaan teen ja istumaan nojatuoliin, jonka veroista ei ole.

Öitä.

Sataa

Takkuiset ripset, tummat silmänurkat, väsynyt katse pyyhkii kiharapilven yli.
Kalpea kuin lakana, iho kuin unessa, käsi pyyhkäisee väsymystä silmistä.
Nukkuva mieli, turhat ajatukset.
Yritän herätä.

Tämän viikon olen paratiisissa, mökillä, sateen keskellä tuijottamassa vastarantaa. Katsomassa auringon värjäämää järveä illalla, kuuntelemassa sateen ropinaa vinoakattoa vasten. Nukun sängyssä kukkatapetin vieressä, katson ikkunan läpi, toisen ikkunan läpi. Talossa on muitakin. Ihmisiä joista välitän, ihmisiä joista tykkään. Talon täyttää mukava tuoksu, ruoka ja ne jotka tarkoittavat minulle turvaa. Olen onnellinen. Voin olla rauhassa ja nukkua vähän, se ei haittaa. Saan nousta maailman parhaasta paikasta, maailman tärkeimmän ihmisen kanssa.

Kiitos.

Mitä tehdä kun...

Koulussa jää keskustelut ihmisille facebookin välityksellä kesken, ja kotiin päästyä netti ei enää toimikkaan?

Noh näin meikä tyttö toimi:

1) vittuunnu syvästi nettiin, tajuttuasi ettei se toimi.
2) sammuta sitä säännöllisin väliajoin ja laita päälle (reboottaus)
3) vittuunnu vähän lisää kun se ei toimi
4) vittuunnu VIELÄ vähän lisää, kun et löydä helpottavaa suklaatasi
5) löydä puolukkavodka ja päätä ottaa hörppy
6) odota että isi tulee kotiin ja katso se aika televisiota
7) isi on pahalla päällä ei osaa tehdä asialle mitään
8) lähde kirjastoon päästäksesi nettiin
9) hörpi puolukkavodka/vattulimppa yhdistelmää matkalla
10) tajua kirjasto on kiinni henkilöstön koulutuksen takia
12) kävele ihanaan Coffee Houseen ja tilaa jäälatte kookoksella maistettuna ja pyydä nettitunnus
13) kirjaudu nettiin ja tajua etti kukaan ole enää online...
14) tee blogipäivitys pitkästä aikaa
15) jäädy, istuit juuri oven viereen joka on auki
16) mission compeated!


(alempi huomiohuoraus on otettu kotona)