keskiviikko 29. elokuuta 2012

Valkeaa, niin valkeaa

Vanha ystävä nosti päätään ja toinen ystävä juoksi pois. Valkeanpaperin kammo on taas palannut, siitä tämä piei tauko. Aikakin juoksee karkuun, eikä anna kirjoittaa. Mikä ei ole avuliasta valkeanpaperin kammon takia. Siinä syy numero kaksi.


Paljon on tapahtunut, ja olen halunnut vain jäädä hetkiin. Aika vain ei anna anteeksi. Pitäisi tehdä koulu hommia, tuijottaa valkeita papereita, täyttää ne mustalla tekstillä. Tai lukea mustaa valkealla.

Koko ajan kaipaan vain talvea. Sitä ensi lunta ja ensimmäistä puuterilunta. Pieni kerros maassa. Aivan ihana pyöriä ja katsoa lumi pyörteitä, pukea pitkä punainen kaulaliina kaulaan ja katsoa valkeaa maailmaa. Olla hetki hiljaa valkeassa maailmassa.

Olen kipeä kun kirjoitan tätä, olen niistänyt aivoni pellolle ja pää on aivan tukossa. Kuuntelen suomalaisia vanhoja klassikkoja. Mitkä ovat ihmisten suosikkeja KUNNON suomi klassikoista? Tässä muutama oma suosikki sieltä surullisemmasta päästä.

<3: liisa="liisa" p="p">
Suurlähettiläät - Kuka voisi kellot seisauttaa

Anssi Kela - Mikan faijan BMW 

Hector - Lumi teki enkelin eteiseen

Yö - Joutsenlaulu

tiistai 21. elokuuta 2012

Leikin zombia

Se aamu kun herää kylmään, ja tajuaa nukkuneensa vain alle kuusi tuntia. Herätyskello katkaisee unen, jota ei pysty enää muistamaan, se jos mikä ärsyttää tätä pientä päätä.

Liian kylmät aamut ovat kropalleni liikaa. Jos herään kylmään, ja olen nukkunut silti hyvin ja pitkään, saan koko päiväksi päänsäryn. Liian lyhyeen nukkuminen ja kylmään herääminen saavat miut voimaan huonosti. Oksettaa, väsyttää, paleltaa, ärsyttää ja tuntuu, että koko kroppa on jossain muualla ja jättänyt vain kaiken pahan tähän...

Aamu alkoi historialla, alan kiinnostua sodista. Olen myös herännyt ajatukseen siitä, kuinka hirveitä ihmiset ovat. Kurssin lopuksi kerään ajatukset ja teen esseen ihmisten vallanhimosta ja typeryydestä.

Jotain piristävää tähän aamuun. Gerran Howell <3 ah="ah" etsik="etsik" grrrr="grrrr" h="h" herra.="herra." illemmalla="illemmalla" isomman="isomman" kamaa="kamaa" kuumaa="kuumaa" kyseinen="kyseinen" nest="nest" p="p" postauksen.="postauksen." teen="teen">
Niin ja miut löytää myös twitteristä!!

@Walkeaenkeli

https://mobile.twitter.com/#!/Walkeaenkeli
...ja takaisin todellisuuteen... Biologian tunti kutsuu...

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

lauantai 18. elokuuta 2012

Vaaleanpunaisia fantteja

Oletko ikinä herännyt todellisuudesta siihen, että olet saanut kummallisen ajatuksen päähäsi? Olet nähnyt jotain kummallista pääsi sisällä? Tuo tunne on minulle tuttua, tosin koen sen eneminkin niin päin, että hassun ajatuksen tuleminen herättää todellisuuteen eikä herätä todellisuudesta. 

Vaaleanpunainen fantti, (tunnetaan myös vaaleanpunainen norsu, elefantti, elephant yms.) on tullut ajatuksiini Dumbosta. Disneyn klassikko elokuvassa Dumbo näkee Vaaleanpunaisia fantteje. Itse näen niitä sillon, kun siltä tuntuu. Ne ovat pakokeino väli-todellisuuteen. En jaksa ruveta määrittämään tuota asiaa nyt. Voin väitellä ja tapella loputtomiin siitä, mikä on todellista ja mikä unta. Ja vain tajutakseni, että ne ovat liukuneet yhteen ja menneet sekaisin nykymaailmassa. 

Hullut ajatukset ovat niitä mukavinta ajatuksia maailmassa. Ne kertovat, että mieli on kunnossa. Mielikuvitusbtallella ja ennenkaikkea kyky unelmoida. Se jos mikä on tärkeää tässä tylsästi synkässä paskassa maailmassa. Unelmat ja mielikuvituksen. Mielen vihreät niityt ja uni maailmat. Itse voisin omista unimaailmoissani piirtää kartan. 
Älkää luopuko tai hukatko lapsena rakennettuja satailinnojanne!! Ne ovat ainoa turvallinen pakopaikka tässä maailmassa!

Nyt siirryn ulos paistamaan lettuja. Yö letut ovat hyvä tuoreilla vadelmilla ja vaahterasiirapilla. 

Vaalenpunaisen fantin ajattelija kiittää ja kuittaa
Liisa

Lisäys kello 0.37

Skumppa jja nuotio;) Ihan normi tähtitaivaan alla 

perjantai 17. elokuuta 2012

Täällä ollaan:)

Pitkään aikaan en ole kirjoittanut tänne. Koulu alkoi ja sitten se on ain jäänyt. Monta postaus ideaa tulossa ja haastekkin on saatu :) Sitäkin siis jossain välissä.
Tänään tarkoitus viettää aivan tavallinen leffa ilta perheen naisten kesken.
Koulun aloitus postaus saattaa tulla nyt viikonloppuna. Sen sanon nopeasti, että mukava oikeastaan aloittaa taas koulu. Loma on mukava asia, mutta vaihtelu tuo iloa.

Illan jatkot nauttikaa nätistä kesä illasta ja herkutelkaa

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

lauantai 11. elokuuta 2012

Syntymäpäivistä.

Heippas! Suihkussä käydessäni, tajusin auringon paistavan. Arvatakaa tuliko hyvä fiilis. Koulu alkaa tiistaina 14.8 ja juuri sitä ennen maanantaina 13.8 on syntymäpäiväni, tosin ukki ja mummi on kutsuttu jo huomenna kakkukahveille. Suunnitteilla on ananas- vattukakku. Nomsh! Itse ihan leivon, totta kai. Keksit tein jo tänään, samoin kakkupohjan kostumaan. 

Oih olisi jo huominen, saisin laittaa kakun päälle 17 kynttilää ja puhaltaa ja toivoa. Perinne josta ei luisteta. Joskus syntymäpäiväni sattui ensimmäiseksi koulupäiväksi, jolloin mentiin kavereiden kanssa puistoon ja tökättiin kynttilä muffinin päälle. Kesti aika pitkään saada se syttymään, mutta sain toivoa. 

Syntymäpäivät ovat itseni kohdalla hassu asia, koska en ole ikinä niitä oikeastaan kunnolla viettänyt. En kavereiden kanssa. Kakkukahvit on järjestetty ukille ja mummille. Siinä se on ollutkin. Syynä juuri tämä ajan kohta- koulujen alku. Pienempänä, kun ei ollut fecebookia, tai kännykkää, niin kutsuminenkin oli vaikeaa, mutta myös se, että kuka haluaisi tulla meidän mökille juuri koulun ensimmäisenä tai sitä edeltävänä päivänä? Niimpä olenkin aina juhlinut nimipäiviäni kavereiden kanssa ns. korvaavina juhlina. 

Syntymäpäiväni ovat myös peruttu, jos päivä on ollut perjantai. Perjantai 13 päivä ei ole hyvä miulle. Olen osittain taikauskoinen syyttäkää vain, mutta ei kiitos perjantai 13. Syntymäpäivisin olen myös tupannut masentumaan, tai oikeastaan vain tullut surulliseksi. En oikein tiedä syytä sille, ehkä se että vuodet katoavat, tai ystävät eivät ole viettämässä sitä kanssani, tai jokin muu. Siskolleni poimitaan juhannusruusun ensimmäinen kukka, aamupala pöytään. Nyt ei kuki enää oikein mikään ja nukun niin pitkään, että herään tyhjästä talosta. Piristävä asia syntymäpäivässäni on aina kakku, ja ne kynttilät. Saa toivoa ja puhaltaa sen toiveen taivaaseen. 

Nyt maanantaina käynnistyy viimeinen vuoteni alaikäisenä. Jännää... Pitäisikö tehdä lista, mitkä 17 asiaa pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 18? Ja vaikka ne olisikin jo tehnyt, ne täytyisi tehdä 365 päivän sisällä? Saa heittää ehdotusta : ) 

Nyt etsimään syötävää ja sitten ihmetellään mitä sitä tekisi loppu illan! 

Kiitän ja kuittaan
Liisa

P.S. Blogin muokkauksessa on aika suuria ongelmia tällä hetkeellä, että katsotaan milloin saan tämän muutettua mieleisekseni : ) 


perjantai 10. elokuuta 2012

Kun ei ole vastauksia, on sitäkin enemmän kysymyksiä.

Miksi olen vieläkin hereillä? Miksi en ole painanut päätä tyynyyni? Miksi tulin kertomaan tästä tänne? Miksi en ole nähnyt unia pitkiin aikoihin? Miksi blogger ei toimi kunnolla? Miksi kysyn koko ajan miksi? Miksi en silti saa vastauksia? Miksi olen täällä?

Voisin tehdä 'siksi' ketjun, mutten jaksa. Ja pää kysyy:-Miksi et jaksa?

Voisin vastata, mutta ei, ei teitä kiinnostaisi. Saatan olla vain hiljaa ja odottaa. Odotamme kaikki jotakin. Minä odotan unia. Mutten nukahda, en voi nähdä unia.

Pelkäämmekö sitä mitä haluamme tai odotamme tai kaipaamme? Emmekö sen takia saata saada sitä? Olemmeko vain liian vaatimattomia pyytääksemme sitä itsellemme? Pelkäämmekö, että meidät tuomitaan siitä? Onko oikein haluta kallis laukku? Komea mies? Ihana elämä? Nätti ulkomuoto? Vai tuleeko niistä ja niiden haluamisesta leimatuksi? Pelkäämmekö toisten ihmisten pelkoa? Jos he pelkäävät niitä jotka eivät pelkää haluta?

Miksi tämä on näin vaikeaa? Onko syynä kello? 2.05, Auts miten se jo noin paljon on? Jospa kirjoitan tuon puhtaaksi huomenna? Onkohan miulla aikaa? Ehkä palailen tänään oikeestaan? Nythän on perjantai?

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

torstai 9. elokuuta 2012

Kultapienet :)

Kirjoitin äsken pitkän jutun blogeista, kumitin sen. Haluan jakaa mielipiteeni, mutten tehdä kouluesseetä blogiini. Vaikka ilmaisenkin täällä enemmän näkemyksiäni elämästä ja mielipiteitäni, teksti tuntui... No pahalta. Se oli helppo kirjoittaa, mutta sai silti ajattelemaan liikaa. En mollannut blogeja vaan mietin mielipidettäni niistä. En vielä osannut ilmaista asiaani kunnolla. Ehkä joskus, ehkä joskus.

Miksi mietin blogeja? Sen takia, koska näin kaveriani tänään, ja kerroin omistavani blogin. Mietimme sitten yhdessä millainen on turha blogi. Nyt sitten sain päähäni kirjoittaa oman mielipiteeni blogeista ja niiden pitämisestä, sekä ennen kaikkea aiheista. En kumminkaan saanut tekstiä tai ajatuksiani oikein ilmaistuksi, joten jätän postauksen myöhempään.

Miulla on nyt tulossa monta postausta, yhdenkin tein toissa yönä, mutten voinut sitä julkaista netin puuttumisen takia, joten sekin tulee nyt kohta puoleen.

Niin paljon sanottavaa niin rajallinen aika...
Ilokseni olen myös huomannut, että täällä on ruvennut käymään porukkaa:)
Saa heitellä risuja ja ruusuja, en yllä täältä ruudun toiselta puolelta puremaan:)

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Katsaus tähän hetkeen ja raotus tulevaan

Tällä hetkellä istun kaupunkikämpän hiostavassa huoneessani, erittäin muhkuraisen sängyn päällä. Muhkuroiden syy on rakkaus tyynyihin. Syy täällä olooni on Madagascar 3. Olemme menossa katsomaan sen siskoni kanssa. Jos trailerissa on seepra, jolla on pilkkuja ja sateenkaaren värinen afro, mie haluun nähdä kyseisen leffan.

Hain liput jo nyt, vaikka esitys alkaa vasta 17.45. Kysessähän on 3D versio jota niin vihaan... Lasit ovat epämukavat, epäkäytännölliset, rumat ja kaiken lisäksi niiden linssit ovat aina likaisia. Leffan jälkeen mökille ja järveen, toivottavasti tihkusade jatkuu iltaan, miusta on ihana käydä uimassa sateella.

Tulevasta sen verran, että blogini nimi on vaihtumassa (taas) voi anteeksi, mutta Fuck You on vain tilapäinen nimi. Pitää vähän katsoa mihin se vaihtuu. Vinkkinä, se on jotain sulkiin/höyhenii liittyvää ja Suomea. Saa antaa ehdotuksia, vaikka aika varma valinta nimelle jo onkin. Ulko asusta tulee myös aivan toisenlainen, tappelen sen kanssa tällähetkellä, ulkoasu kokeilu blogissani. http://ulkoasukoilut.blogspot.fi/ uteliaimmat voivat käydä sieltävilkuilemassa, mitä olen ajatellut. Tuo on vielä keskeneräinen, mutta saa siitä jonkinlaisen käsityksen.

Nyt rupean pelailemaan ja selailemaan muita blogeja. Päivän jatkot .

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

maanantai 6. elokuuta 2012

Ongelma ja kottikärryt keskellä pihaa

Taustoja:

En saanut tänävuonna kesätöitä, joten vanhempani järjestivät minulle mökin pihapiiristä hommia. Kitkemistä, vesikelkan turvaamista, risujen siirtoa.

Tänään sitten siirtelin painavia ja pitkiä kuusenoksia, kokko paikalle. Siirsin oksia rannan suuntaisesti ja meillä on iso kataja pensas siinä lähellä rantaa. Montakertaa siitä ohi kuljin, kunnes sitten pensaasta lehahti lintu. Voin sanoa että säikähdys oli suuri, lintu kun vielä lensi jotenkin kummallisesti, aivankuin se olisi vahingoittunut. Se lensi järven pintaa pitkin naapuriin enkä sitten siihen sen enempää ajatuksiani tuhlannut.

Vähän aikaa siinä niitä isoimpia siirtelin, kunnes hain kottikärryt siirtyäksesi pieniä. Ja sama lintu lensi takaisin pihalle, onko kukaan ikinä nähnyt lentävää rantasipiä? Kummallisen näköinen lintu kun lentää. Puskasta rupesi myös kuulumaan poikasen piipitystä ja työt saivat jäädä. Vähän aikaa kuistilla yritin päivystää, että missä pesä on, mutten sitä silmiini saanut.

Nyt istun keittiössä ja tuijottelen kottikärryjä, jotka ovat keskellä pihaa, sekä yritän bongailla lintua ja sen pesää. Isä tuli käymään nopeasti kotona jostain syystä ja tilanteen hänelle selitettyäni, isäpappa totesi, että ihan hyvin voin kuorman siirtää poikanen lähtee kyllä karkuun. Eipä muuta kuin takaisin töihin...Huoh...

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

Eksynyt auringonsäde

Kahvia hattivatti mukista,jonka laitoin hirvillä koristellun mukinalusen päälle. Kummallinen fiilis.  Siskoni tuli eilen tänne loppu lomakseen. Nukuin toissa yönä yli 12 h, menin eilen yhdeltätoista nukkumaan, olin niin armottoman väsynyt. Olisi luullut että olisin nukahtanut heti, mutta ei. En nukkunut koko yönä, en ainakaan kunnolla. Heräsin vähän väliä ja liikuin unen ja valveen rajamailla. Havahduin kunnolla auringonsäteeseen joka eksyi huoneeseeni ja silmiini. 

Niitä ei ole tänä kesänä montaa nähtykkään, jo säiden takia, mutta myös sen että huoneeni ikkunan edessä on musta verho. Ollut kiinni melkein koko kesän, aluksi valoisuuden takia sitten se vain jäi siihen. Millainen maisema ikkunastani avautuukaan? Muistanko vielä?

Raahuiduin alakertaan kahville ja kuuntelemaan Reckless Lovea. Nukahdan varmaan tähän sohvalle, mutta se on sen ajan murhe. Aamuja teille rakkaat.

Kiitän ja Kuittaan
Liisa

lauantai 4. elokuuta 2012

Oho?!WTF?!

Moikka, ne jotka ei tiedä tai ei huomannut, nimi vaihtui. Entinen Midnight Love on mennyttä. Nyt enempiä anteeksi pyytämättä pari asiaa:

1. Vitut
2. Täällä on uudet säännöt
3. En ole katkera
4. En omista järkkäriä, olisin sellaisen saanut pyysin pokkaria, helpompi ja turvallisempi rymytessä.
5. Kuvat katoavat varmaan melkein kokonaan tästä blogista. Turha laittaa kun kuraa tulee niskaan. its a winwin
6. Saa valittaa, miut on keitetty jo siihen, eli ei satu.
7. Tyyli ei teksteissä juurikaan muutu, nyt vain kerron kuka olen ja kuka olin ja kuinka sen lukiossa hukkasin ja löysin uudestaan.
8. Ärsyttääkö?
9. Hyvä niin pitääkin.
10. En vaihtanut blogini osoitetta, huiman 12 lukijan takia (säälittävää) Kaikki lukijat ovat tervetulleita, mutta blogi ei ole 1000 lukijaa varten. En kirjoita Sinulle siellä ruudun takana vain ja ainostaa itselleni!
11. Ennen olisi ollut vain 10 kohtaa ja turhuudet olisi poistettu välistä.
12. Nyt siirryn katsomaan Lord Of the Ringssiä the Fellowship of the ring ja pitkäversio menee yli sen pari tuntia.
13. Niin ja : Sixx:A.M. Lies of the Beautiful People  On vitun hyvä biisi.
14. Oho kiroilu lakko/lupaus olla kiroilematta blogissa loppui virallisesti tähän viestiin.

Kiitän ja kuittaan : Liisa.

...15. Jos haluat tietää kuka olen katso tuo sivu, profiilini postin. En jaksanut sitä täällä ruveta nyt muuttamaan. Saattaa tulla takaisin tai sitten ei.

Koru

Photobucket



Tämä on vain lähinnä testi rupeanko lataamaan kuvat photobucketin kautta. Tullut huomautusta kuviei laadusta, mutta en ensinnäkään omista järkkäriä eli osa kuvien laadusta menee sen piikkiin. Ja sitten myös bloggerin. Katsotaan toimiiko tämä. Kuvassa on rippiristini, vuosien takaa. Se on kelttiläinen risti ja kummi-tätini toi sen skotlannista, eli se ei ole kristillinen tylsä kulta risti, vaan kaunis koristellinen hopeasta tehty kelttiristi. Pitkään on pitänyt selvittää keltti uskonnot kunnolla, sillä en todellakaan ole uskossa. Minuu kiinnostaa enneminkin myytit ja uskomukset, tarut ja kansan sadut kun joku heppu pilven päällä. Teen aiheesta varmaan vielä pidemmän päivityksen.

(Kuva uudestaan ladattuna bloggerin kautta)


torstai 2. elokuuta 2012

Pala vain...?

Leivoin tässä suklaa cupcakeseja. Illalla (lue NYT kohta) olisi aije niitä mussuttaa. Sisälle vielä laitoin suklaa palat. Palan vain...

Kuten ihastuessani saan vain palan hänestä. En usko saavani häntä, mutta suklaa cupcaket odottavat keittiössä lämpiminä ja suklaata valuen.

Vaahtokarkit ovat kriisi ruokaa, mutta kriisi on ohi ja käynnissä masennus vaihe. Tarvitaan suklaata, jospa sitten pääsisin viimein unohduksiin ja osaisin tappaa tunteeni häntä kohtaan. Mikä on unohdus ruokaa? Antakaa ehdotuksia mie  oon valmis testaamaan!!!

< 3: Liisa.

P.S. Teitä käy ihanasti täällä kuikuilemassa :) Kiitosta!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kartanon tyttö

Haluan pitsimekon, haluan sitoa hiukseni löyhälle nutturalle. Tahdon asua vanhassa kartanossa yksin. Tahdon osata soittaa pianoa. Tahdon kiivetä puihin ja elää hetken menneessä ajassa. 
 Haluan juoda jokapäiväisen teeni vanhoista posliini kupeista, joissa on kultareunus. Haluan pitää teekutsuja ja tarjota pieniä leivonnaisia ja keksejä. Haluan käpertyä illalla isoon pylvässänkyyn nukkumaan. Haluan raskaat samettiverhot korkeisiin ikkunoihin.

Toivoisin, ettei olisi liian kuuma, toivoisin omat hevosvaunut, joilla vierailla naapurissa. Toivoisin löytäväni tanssiaisissa unelmieni miehen. Toivoisin hyvän  elämän ja läheisyyttä. Toivoisin voivani vaihtaa vuosituhatta. 
Toivoisin olevani kartanon tyttö.

Olisikohan aika katsoa taas Ylpeys ja Ennakkoluulo tai Järki ja Tunteet? Tai lukea parikin Jane Austenin romaania? 

<3: liisa="liisa" p="p">

Kun ei ole sanoja

Toiseksi viimeinen kokonainen lomaviikko. 14.8 kouluun, syntymäpäivät sitä ennen 13. päivä. Osa kavereista lähtee Abiskon leirikouluun viikoksi juuri 13. päivä. Syntymäpäivät taitaa olla vain pienet kakku kahvit ukille ja mummille. Eipä sillä, saanhan mie jo tänä viikonloppuna sen toivotun lahjan. Siskoni tulee kotiin Irlannista.

Enempää asiaa ei ole... Haluaisin kirjoittaa, mutta vanha tuttu nostaa päätään, valkeanpaperin kammo. Saatan palailla tänään vielä, jos keksin jotain järkevää sanottavaa. Nyt käperryn tähän sohvalle, miettimään millaisen kakun leivon siskolleni.

< 3: Liisa.