maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hiekka varvas


Olen aina halunnut olla meidän perheestä se ensimmäinen, joka jättää jalanjäljet rantahiekkaan keväällä. Nytten perjantaina se tuli tehtyä. Postaus on myöhässä tiedetään:)
 Ja haettiin isän kanssa minulle uusi tietokone kun vanha rupesi olemaan hidas ja oikeasti vanha. Nyt on hp:n läppäri. Enempää en osaa sano kun en ymmärrä tietokoneista yhtään mitään. Kummallinen näppäimistö kyllä löytyy. Pitää tätä nyt sitten totutella käyttämään. Tiedostojen siirtäminen koneelta toiselle oli helppoa, jos ei lasketa musiikkeja jotka eivät siirtyneet;/ Jokin siellä mättää, kun ei itunes suostu kappaleita toistamaan. Toivottavasti löytyisi siihen joku apua, että saataisiin musat kuulumaan.

Siihen asti ihanaa kevättä<3

torstai 26. huhtikuuta 2012

Yön kello on kauniimpi


"kun ei ole sanottavaa
ollaan hiljaa
kerätään muistoja
annetaan ajan olla
unohdetaan asiat
jotta  ne voi löytää uudelleen"
"Pinnan alla on jotain enemmän
kovempaa ja terävämpää
Vilkaisu sisään ei vielä riitä
täytyy tehdä matka sisimpäänsä
vaikka pelottaa on helpottava tietää 
että joku on silti pitämäsä kädstäsi kiinni"



Ystävälläni oli viikko sitten syntymäpäivät. Ja olin luvannut leipoa kakun hänelle. Noh sattuneesta syystä en ollut silloin sitä leipomassa joten tein sen jälkikäteen. Aika herkullinen suklaakakku siitä tuli:) Päivänsankaritarkin tuntui tykkäävän. 


Rakkaudella
Liisa

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Luxurys, fabulous and so gorgeous life!

Münchenistä tultaesta tuli shoppailtua lentokentällä, taxfree meikkejä. Lentokentiltä saa aina niin ihania, niin  paljon halvemmalla. Kuten tällä kertaa mukaan tarttuneet Clinique:n Ripsiväri ja kajaali sekä YvesSaintLaurent:in valokynä. Ne ovat olleet nyt pari päivää testissä ja rakastan!


Ripsiväri oli ensin pienoinen shokki. Olen aina ennen käyttänyt tuuheita tasaisia harjoja. Sellaisia joissa on harjasta koko varren ympäri. Noh tässähän ei ole. Kaksirivia muovisia piikkejä yhdellä karevalla pätkällä. Olo oli ensin että eihän tätä voi käyttää!! Mutta voi kuinka väärässä olin. Aivan ihan! Erottelee ripset sievästi, eikä jätä paukkuja. Mukavan pituinen yltää oikein hyvin sisimistä ripsistä ulkonurkkaan:)


Cliniquen kajaalikin oli hivenen uusi tuttavuus. Olen viime vuosina käyttänyt Isa Doran eyeliner:ia ( Ihana BTW suosittelen jos aikoo hankkia nestemäisen) Kyseinen Cliniquen kajaali siis on kynä, mutta sitä ei teroiteta vaan se rullataan esiin muovi hylsystä. Yllättävn hyvin on pysynyt, kun on aina kaiken maailman kajaalit tupannut leviämään kesken päivän. Tämä pysyy suht hyvin vaikka silmänurkista vähän suttaantuukin . Varsinkin vasen puoli. En tiedä mikä siinä on, mutta vasen on minulla aina levähtänyt ja "kostea"? mikähän
avuksi?



Ja YSL:än valokynä on taivaallisen luksus! Ihana hylsy ja mukavan tuntuinen iholla, jotkut ovat jäänet itselläni rajoiksi, jotka eivät ole levitttyneet kunnolla tämän kanssa ei ole sitä ongelmaa. Aivan unelma!



Totesin tässä, että huivi sopii myös ranteeseen:) Ostamani musta/harmaa/vaaleanpunainen Bijou Birgitte huivi on niin pieni ja nätti, että menee nätisti ranteeseen solmittunakin. Ei paha, vai mitä?


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tuulihattuja sateessa

Postaus ei sisällä mitään tuulihatuista, näin nyt heti alkuun. Mutta täällä Joensuussa kyllä sataa, tai ainakin on hirveän summista ja märkää. Aion kirjoittaa kaksi asiaa, pinnallisen ja syvällisemmän. Ensin tulee se pinnallisempi joka liittyy tietenkin ulkonäköön:


Eli siis,vaatekriisi...
Kävin siis juuri Münchenissä ja ostin kasan vaatteita, viikkoa sitä ennen tajusin kaverin täällä ollessa, että hei kaappini on täynnä kivoja vaatteita joita en ole käyttänyt pitkään aikaan. Jostain syystä...
Silti en tiedä mitä laittaisin päälleni huomenna. Nyt on jotenkin sellainen olo, että aamuisin ei toimi 'nappaanpa vaan ensimmäiset vaatteet päälleni ja näytän ihmiseltä'. Toisinaan se luonnistuu minulta. Mutta nyt tekee mieli pukeutua ja laittautua aamulla. Moni vaate tuntuu kivalta, mutta ei oikealta. En tiedä onko kellään samaa ongelmaa tai tietääkö joku sen fiiliksen kun on "väärät" vaatteet päällä. Itselleni sitä sattuu välillä ja sen takia koko päivä saattaa mennä huonosti. Tuntuu kuin olisi väärinpäin ja mikään ei onnistu, jos on laittanut väärän paidan yllensä. Nyt suunnitelmissa olisi laittaa musta, suora hame ja tuo uusi vaaleanharmaa espritin viittahuppari. Kengät ne muodostuvat vain ongelmaksi... Laittaisinko mustat korkkarit, vai sähkönsiniset, vai nilkkurit, vai tennarit vai ballerinat?! Voi Argggh! En paremmin sano. No sen näkee sitten aamulla mitä päältä löytyy.



Ja sitten vähän syvällisemmpiin mietteisiin...

Kuten jo totesin otsikko ei liittynyt aiheeseen mitenkään. Se oli vain lause joka putkahti päähän. Keräilen sanoja ja lauseita mielelläni. Kauniita tietenkin. Se on ehkä outo harrastus, mutta silti oikein mukava. Toisinaan sanoja vain kuulee ja ne tuntuvat mukavilta,tai lauseita jotka jäävät päähän. Ne eivät liity asiaan tai tilanteeseen, niillä ei välttämättä ole mitään tarkoitusta tai painoarvoa. Ne saattavat tuntuvat mukavilta ja pehmeiltä suussa. Joskus keräsin niitä vihkoon, jonka olen kyllä tainnut kadottaa. Jos omaat mukavan sanan tai sanonnan tai lauseen kirjoita se ylös. Päivä piristyy kummasti kun ajattelee jotain mukavaa sanaa tai lausetta.


Ja päivän biisi: ( entisessä blogissasi harrastin tätä että linkkiin hyvän biisin, joka liittyi päivään, joko fiilikseltään, sanoiltaan, tai jota olin kuunnellut pitkin päivää)

http://www.youtube.com/watch?v=2GRP1rkE4O0&feature=related

Big Bang - Blue
Kyseessä siis Korealainen lauluyhtye/bändi/ryhmä en haluaisi sanoa sitä poikabändiksi, mutta sellainen se kai on. He osaavat laulaa törkeän hyvin ja ovat muutenkin aivan ihania<3



Öitä ihanaiset yökyöpelit<3
Liisa

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kuva Galleriá


Reissut Helsinkiin ja Müncheniin ovat nyt takanapäin ja mukava fiilishän niistä jäi. Helsingissä tutustutiin moneen mielenkiintoiseen alaan ja ehtihän sitä vähän shoppaillakkin.

Münchenin reissu oli aivan ihana<3
Neljä päivää riitti oikein hyvin vaikka pitempäänhän siellä mieleellään olisi ollut. Saavuttiin siis torstai aamuna ja lähdettiin sunnuntai iltana. Shoppailtua tuli oikein kiitettävästi ja kaikkea kivaa löytyi:) Saksan vaatteiden vero on pienenmpi kuin täällä Suomessa joten se saattoi osiltaan vaikuttaa osto vimmaan.
Tässä tiivistetysti kuvat ostoksista:)

 Ja Münchenissähän syötiin jo tuoreita mansikoita. Vasemmalla kuva taivaallisesta (ja törkeän kokoisesta) mansikkakakusta.





Oikealla taas kuva miusta syömässä tuoreita mansikoita jotka oli kastettu valkosuklaaseen. NAM!
Alla on Saksalaista valkoviiniä joka on todella hyvää:) Kannattaa maistaa jos Saksaan lähtee.




 
.




 Thomas Sabo
Charm Club
on se korusarja jota itse kerään. Persoonallisia ja aivan ihania koruja. ostin uuden palan rannerenkaaseeni.
Tuollainen nätti sulka.

Ja siis ostokset Vasemmalta ylhäältä oikealle:
Vaalean Harmaa Espritin huppari/viitta ihanan löysä ja lämmin.
Sähkönsininen paita, Pimkie liikkeestä. Ja sähkönsiniset korvikset Orsay.
Raidallinen mekko New Yorker ja vaalean punainen huivi Bijou Birgitte.
Vaaleanpunainen rusetti-vyö Orsay.
Punainen kesämekko pienillä nyörityksillä Orsay.
Alhaalta vasemmalta oikealle:
Musta printti paita ( Ready For A Week End) New Yorker.
Musta printtipaita joka on miun päällä Desiqual ( teksti: soy lo gue soy fashion is dead, alku on espaniaa ja tarkoittaa jotain : olen kuka olen muoti on kuollut) Musta pikähihainen Esprit, mukava perusvaate jossa on kiva kaula aukko (pahoittelen ettei se näy konnolla kuvassa)
Kengät: Sähkönsiniset ostettu Andiamosta merkki on Marco Tozzi, Punaiset ovat myös Andiamosta Andiamo By Heidi vuoden 2011 The Kenkä kisan voittajan suunnittelemat.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Night before

Viikonloppu ohitse, mutta onneksi on tulossa helppo viikko. Maanantai - tiistai menee Helsingissä tutustumassa eri yliopistoihin ja ammattikorkeisiin. En vain muista mihin olen ilmoittautunut, mutta ehkä OPO kertoo mihin olen ilmoittautunut. Bussi lähtee 06.15 koulunpihalta, eli siis lyhyet yöunet tiedossa... Noh onneksi bussissa voi ja pystyy nukkumaan.

Keskiviikon olen Joensuussa ja tanssitunneilla koreografia kuvataan. Auts! Toivottavasti se menee hyvin. Torstai aamuna lähtö takaisin Helsinkiin ja sieltä jatketaan Münsheniin. Sunnuntaina paluu. Eli siis torstai-sunnuntai päivitykset jäävät pois. Maanantaina sitten enemmän matkasta.

Kaveri on nyt yötä ennen tätä Helsingin reissua, ja yö datikset käynnissä. Pitäisi mennä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna herätä. Katsotaan tuleeko siitä mitään.
Tein kaverille ja itselleni kivat kynnet jotka ikiväkyllä voin postata vasta keskiviikkona,kun olen päivän kotona ja saan kamerasta kuvat koneelle. Varmaan tulee maratooni postaus, helsingistä, matkakuumeesta ja kynsistä.

Ja nyt öitä rakkaat<3
Rakkaudella
Liisa

torstai 12. huhtikuuta 2012

Letittelyä

Lupasin viimeyönä lisätä tänne päivityksen hienosta letistä jonka väänsin itselleni. Pahoittelen hiusten pörröisyyttä. Hiukseni ovat itsepäiset luonnonkiharat ja epätasaisen pituiset(kasvatan otsatukkaani pois)
Niin siis ei mikään tavallinen letti vaan jokin outo oma viritelmä


Ja letin "nurja puoli" joka tosin on aluksi letittäessä päällä. Letti kääntyy valmiina jostain syystä ympäri?

Isän montavuotta sitten Kiinasta tuoma huivi oli lojunut käyttämättömänä, kunnes kiedoin sen päähäni:))
Tykkään siitä kovasti, sen kirkkaan punaisen värin ja siihen kuvioitujen Feeniks-lintujen ja lohikäärmeiden takia. Huivi siis on aitoa kiinalaista silkkiä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Ääni yössä, kaiku päivässä, huuto hiljaisuudessa

http://www.youtube.com/watch?v=8fGLiIvKKys&ob=av2n

Roxette-Fading like a flower<3

Päivän saldo oli hylätty ruotsin koe, ihana tanssitunti, huoli kaverista(joka onneksi oli kunnossa) ja aivan ihanasta musiikista, aivojen katkeamisesta sekä itse tutkiatelusta muodostunut ympyrä.

Oikeasti hankala tilanne kun on tykästynyt väärään ihmiseen. Aivan väärään. Ihmistä ei saa pois aivoista, vaikka tietää ettei siitä mitään tulisi. Onneksi on keksitty iki-ihanat britit<3 päivän piristys ja aivojen katkaisija. Liiiian hyvän näköisiä!!!

Näin yöllä on myös mukava upota omiin ajatuksiin ja selvitellä asioita päässään. Juuri tällä hetkellä mies asioita ja koulu juttuja. Ja kun ei jaksa enää murehtia laitetaan vain hyvä musiikki soimaan ja annetaan sen viedä. Olen ruvennut kuuntelemaan wanhoja kappaleita, wanhoilta artisteilta ja yhtyeiltä. Viime viikkojen suosikkeja ovat olleet suomaliset:dingo,Anssi Kela,Hassisenkone, Eppu Normaali. Ja ulkomaiset: Roxette, Tina Turner, REM,ja muut yksittäiset legendaariset biisit.

Olisipa elänyt niiden kulta aikaa enkä nyt, kun pitää pukeutua lihaan pysyäkseen pinnalla. Musiikki oli ennen parempaa, ja todellisempaan. Sanoitukset olivat kohdillaan ja ei ollut huolta siitä oliko in vai out. Ja loppujen lopuksi eihän sitä pysty määrittämään. Ihmisen sydämeen jää aina joku tietty, eikä sillä ole väliä onko se sosiaalisesti hyväksytty vai ei. http://www.youtube.com/watch?v=-_-3wwFLroY

Rakkaus<3 wanhat suomalaiset vain iskevät:)

Rakkaudella kaikille yö kyöpeleille
Liisa

P.S. Huomenna laitan postauksen jännästä letistä;) en tiedä sen nimeä ja onko se edes mikään oikea, pyörittelin vain hiuksiani ja hieno siitä ainakin tuli:))) huomenna siitä sitten:)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Väärä aika väärä paikka väärä ihminen oikea tunne

Voiko ihminen ihastua alitajunnassaan? Ihmiseen josta ei oikeasti tykkää, tai joka on vain noh ärsyttävä? Voiko olla että se on vain halu tuntea ihastusta vai onko se vain loputtoman ihailun etsimistä? Miksi pitää ihastua ihmiseen johon ei ole ihastunut? Voiko se olla edes mahdollista?
Kuinka ihastutaan itseltään salaa?

Turhauttavaa se ainakin on...

Tämä yö on mennyt taas puhuessa englantia vieraille ihmisille ja pohtiessa tuota kysymystä...
Saahan sitä unelmoida kunhan kehenkään ei satu eiköniin? Toivotaan että tämä oli vain tähän yöhön kestänyttä höpsötystä!

Huomenna uusi päivä uudet kujeet!
Ja uusi/vanha huivi:)) isän Kiinasta tuoma silkki huivi pääsee vihdoin käyttöön:) pitkään olen pyöritellyt sitä hyllyllä, kun en ole oikein osannut käyttää. On niin vaikean kokoinen huivi ja kuvio on sangen huomattava. Ihana se silti on. Huomenna kiedotaan pään ympärille. Siitä sitten huomenna postauksia :))

Rakkaudella
Liisa

Ja herkkuihin hukkuen







Tässä vähän yhdestä rakkaudestani eli leipomisesta:) kuvia mitä on tullut tehtyä:))







 Pääsiäiskakkuna oli mudcake kermavaahdolla ja suklaa-pajunoksilla

 Wanhat talvilomalta, suklaabrownies ja kerros vanukkaat :)) kaveri oli kylässä niin pitihän sitä nyt hemmotella<3
 Pieniä kuorrutettuja sokerikakkuja :3 olivat aika namnam

 Laskiaispulliakin on tullut tehtyä joskus :))
 Muistoja viimeisimmältä Skotlannin reisulta, vadelmakakku joka oli unelman kevyt <3
 Tuli Skotlannissa tehtyä myös muffineja jotka täytettiin, kuorrutteen löysyyden takia.<3 Hyviä siitä huolimatta :))
 Ja niin kesäinen asia tuli tässä tehtyä välipalaksi kuin shmootie :)) jonka pinnalle syntyi ihanat vaahdot kun sekaan laittoi kivennäisvettä. Myönnän kuulostaa erikoiselta, mutta kivan kuplivaa siitä tuli:)) Taidankin jatkaa sillä linjalla:)
 Tuli tehtyä pirunhyvä omenapiirakka ilman reseptiä :3 oikeastaan nyt oma omenapiirakka suosikkini<3
Ja jos tehdään kaakao, niin se tehdään kunnolla;)

Haaveilin hetken ja rakastuin uudestaan

Yöllä ei tullut nukuttua kunnolla, vielä puolikuudelta katsoin kelloa ja totesin sen soivan tunnin päästä. Siitä huolimatta aamu oli aurinkoinen. kun on onukkunut vain vähän on yllättävän pirteä. Varsinkin kun radiosta tulee hyvää musiikkia. Kanava oli Groove (105.4) muuten ehkä kumalliselta kuulostava kanava, mutta täydellistä aamu musiikkia. Vanhoja Enrigue Iglesiaksen biisejä ja vanhoja rakkaita biisejä jotka olivat jo melkein unohtuneet.
Täydellinen aamu kaipaa vain täydellisen musiikin.






Ja kouluun lähdettiin tennareissa. Rakkaista viime kesäksi ostetuisa vagabondin musta-valkearaidallisissa söpöliineisä. Oli aivan huikea fiilis kirjaimellisesti tuntea maa jalkojen alla.   
Ovathan nuo jo hivenen kulahtaneet, mutta niin rakkaat ja täynnä muistoja. Nauhat olisi kiva vaihtaa värikkäämpiin, tai kuviollisiin. 


Tälläinen päivä saa haveilemaan ja muistelemaan kaikkia ihania muistoja. Ihana välillä upota menneeseen, jotta voi elää nyt.

Rakaudella
Liisa





maanantai 9. huhtikuuta 2012

Melkein keskiyön lupaus

Päivällä vannoo aina aloittavansa jotakin,ja se jokin ei ikinä pidä omalla kohdallani. Niimpä päätin aloittaa yöllä jotta lupaus pitäisi.

Olen huomannut istuvani ipadin äärellä yö myöhään, katsellen kelloa ja todennut olleeni väsynyt, mutta silti olen vielä tuntien päästä löytänyt itseni täältä netin ihmeellisestä maailmasta istumasta. Niimpä nyt jotain hyödyllistä tekemistä keskiyöllä. Bloggaus. Olen aloittanut lukuisia kertoja ja aina hylännyt oman blogini. "ruma","tylsä","merkityksetön" olivat yleisimpiä kuvauksia blogistani itselleni. Nyt on aika muututtua!

Ensimmäinen teksi tulee ilman kuvia tai sen kummempia. Kirjataan vain tavoitteet ylös ja tehdään tästä paikasta huomenna nätti ja rakas:)

TAVOITTEET
1. Blogista tulee nätti, jotta sitä jaksaa tehdä.
2. Teen siitä oman näköisen ja selkeän.
3. Postaukset pidetään asiallisina ja järkevinä. Ei turhia/tyhmiä/valittavia/huonosti ja hätäisesti,tehtyjä postauksia.
4. Paljon kuvia ja linkkejä.
5. Kirjoitetaan tärkeistä ja rakkaista asioista.
6. Pidetään blogi monipuolisena.
7. Jaksetaan tylsinäkin päivinä.
8. Yritetään kirjoittaa sulavaa ja hyvää Suomea.
9. Ei lopeteta/pidetä taukoa loman takia.
10. Pidetään hauskaa ja ei masennuta jos blogia ei heti ruveta lukemaan.

Rakkaudella
Liisa