Crying does not help when you are not The First Lady

Tuntuu, että blogini palailee siihen mistä se aikoinaan lähtikin. Kirjoitan yöllä, kirjoitan asioista jotka ahdistavat, kirjoitan ihmisille. Tapan aikaani, kosken tahdo mennä nukkumaan. Pelkään sitä, sitä mitä unessa ehkä näkisin. Mutten myöskään tahdo herätä aamulla, sillä silloin kaikki taas pyörii päässä. Tämä on kuin sirkus helvetistä. Ja sen pääklovni olen itse.


It feels like my blog is going back from there where it first started. I write at night, I write about things that harass me, I write to people. I kill my time, 'cause I don't want to go to sleep. I am scared by it, that what I might see in my dreams. Either I don't want to woke up in the mornings, 'cause then everything spins around my head again. This is like Circus from Hell. And the star clown is me.

Enkä tiennyt voivani tykätä näin helvetin kovaa

I just didn't know...

Miksi minä olen kuka olen?

Miksi olen tälläinen?  Kuinka minusta on tullut tälläinen? Milloin minusta on tullut tälläinen? Miksi juuri nyt kun sen takia kaikki sortuu? Tahto karata kasvaa koko ajan. Ottaa vain jalat alleen ja kadota. Miten paljon helpompaa olisikaan vain kadota. Ei ketään tai mitään ympärillä. Meinasin pyytää sinua karkaamana kanssani, mutta sitten se ei olisi laskettavissa katoamiseksi.

Why I am like this? How I became like this? When I became like this? Why now, when everything falls apart because of it? The will to run away grows all the time. Just start runing and disappear. How much easier it would be just to disappear. No one or anythig around. I almost asked you to runaway with me, but then it would not be caunted as a disappearing. 

Palannut taas kuuntelemaan Ed Sheerania. Kauniita sanoja, jotka ihmisten suusta tulleina ovat vain sana helinää. Kommunikointi on vaikeaa. Jos ajattelee liikaa mitä sanoo, ei saa sitä mitä tuntee ulos, pimittää asioita ja kaikki menee väärin. Sitten kun ei välitä yhtään mitä sanoo, sanoo kaikki tunteet ja ajatukset joita ei pitäisi kertoa kenellekkään. Nekin satuttavat. Olisiko helpompaa olla vain hiljaa? Hyshys hiljaa, antaa vain kaiken olla ja maata lattialla? 

Back to listening Ed Sheeran. Beautiful lyrics, that are just empty words when they are spoken by a people. Communication is hard. If thinks to much what to say, can't get any feelings out, hides things and everything is ruined. When does not care what to say, says all the feelings and toughts thats shouldn't told to anyone. Those hurts as well. Would it be easier to be quiet? Shhshh quiet, let everything just be and lie on the floor?

Fuck you ja se huono puoli

Mihin me jäimmekään?

Ei ainakaan mihinkään, mihin minä uskoisin. Ajatukset karkaavat siinä välissä, kun nousee portaita ylös mennäkseen sänkyyn. Aina ei voi toimia, eihän?

Teidätte elokuvan Anna Karenina? Loistava elokuva! Ihana ja mystinen, sai minut ajattelemaan niin paljon. Myös musiikit. Täydellistä. Sai toivomaan hiljaista talvipäivää. Tiedettähän myös ne päivät, jolloin sataa lunta, mutta on myös valoisaa? Maailma on peittynyt hiljaisuuteen. Ei ole ketään muuta, niin valkeaa ja puhdasta, uutta ja taijan omaista. Kunpa olisi tuo päivä, yksin täällä mökillä. Soittaisin vain näitä musiikkeja elokuvasta ja tanssisin, tanssisin, tanssisin. Pyörisin ympäri, menisin kuisitille katsomaan lunta ja tanssimaan lisää. Tanssia koko päivä, unohtaa elämisen pahuus. Ja vain puhtaasti nauttia tunteesta. Tunteesta, jonka musiikki, tanssiminen, lumi, valkeus, hiljaisuus ja kylmyys antavat. Juuri sataneen lumen tuoksu on niin rauhoittava. Täydellinen talvipäivä. Vain minä ja ajatukseni. Kukaan ei olisi siellä tuomitsemassa, kinaamassa, puhumassa, katsomassa, nauramassa, itkemässä. Vain minä loputtomassa valkeudessa.

Kunnes se käänyisi yöksi. Kylmä, pimeä yö. Tiedäthän, epätoivo on myöskin ihmeellinen tunne. Maata lattialla, katsoa ikkunan läpi, nähden vain tulen heijastuksen. Kuunnellen tulta takassa. Pyörien ympyrää pimeydessä. Kaikkialla mustaa. Syvää sinistä, mustaa, tummaa valkeaa, ei aurinkoa, vain kuu ja tähdet. Ei enää satavaa lunta, vain pimeys.

Mutta ei. Minut on kirottu ja nyt on 'kesä'. Rakkauden kesä 2013. Ärsyttää kuinka kaikki kesät ovat 'rakkauden' kesiä. Mistä tämä nimitys tulee? Noh, minkä teet. Istun kädet puuskassa odottaen syksyä.

So where were we?

At least not in something I belive in. Toughts runs away, while going to upstairs to go for a bed. Well, it can't always work, can it?

You know movie called Anna Karenina? Exelent movie! Wonderful, mysterious, made me think so much. But also the musics from it. Marvelous. Made me wish for a quiet winter day. You also know those days when it is light, but still is snowing? World is covered up with silence. There is no one else in the world, it is so white and pure and new and magical. I wish it would be that day, and alone at here summercottage, I would just play these musics from the movie, dance, dance, dance. Spin around, go to the balgony watch the snow and dance some more. Dance the whole day, forget the badness of living. And just purely enjoy of the feeling. The feeling that music, danceing, snow, witheness, silense, coldness gives. Smell of the snow that just have fallen is so calming. Perfect winder day. Only me and my toughts. No one would not be judgeing there, argueing, speaking, looking, laughing, crying. Only me in endless whiteness.

Untill it would turn into a night. Cold, dark night. See, sometimes despret is wonderful feeling as well. Lying on the floor, watching trough the window only seeing the fire flashing back. Listening the fire in the foreplace. Spining around in darkness. Everywhere black. Deep blue, black, dark white, no sun, only a moon and the stars. No snowing anymore. Only darkness.

But no. I have been cursed and now is 'summer'. Summer of love 2013. It is irritading how all the summers are called as a summer of 'love'. From where this name comes? Well, what can you do. I am sitting here my arms grossed my chest, waiting for the Autumn.

Please don't miss me, just remember me as I am at my best

Niin...

Aloittaminen on vaikeaa. Vaikeaa kun on heitetty loppuun. Kuten myös blogi tekstiä kirjoittaessa. Mistä aloittaa, kun on lopussa. Voinko kirjoittaa tämän lopusta alkuun? Voin? Oi, kiitos.

Miksi pitää olla vahva, ylpeä,itseppäinen, idiootti, tunteeton, negatiivinen?

Puhutko kenelle? Olenko ainut joka tuntee tuskaa? Miten päästää irti jostakin, jota ei ole ikinä edes pidellyt? Miksi kysyn aina niin paljon silti tietäen, että niihin kysymyksiin on vastausta... Kuten, välitätkö? Mitä siun mielessä on? Ja se suurin, ja se joka tulee syvimmältä sydämestäni MIKSI?!

ei loppua, ei alkua, ei keskikohtaa. Mutta tarina.

Yes...

Starting is always hard. Hard when you have been thrown in the end. Like while writing a blog. Where to begine, when you are in the end. Can I write this from the end to the start? I can? Oh, thank you.

Why one have to be strong, proud, stubborn, idiot, heartless, negative?

Are you talking with someone? Am I the only one who feels pain? How to let go of something you have never even held? Why I always ask so much when I know that to those questions there is no answers to be give... Like do you care? What is on your mind? And the biggest and the one that comes from the deepest of my hear WHY?!

No ending, no start, no middle. But the story.

Vähän skumppaa, vähän mansikoita

Ei miulla ole tällä hetkellä mitään sanottavaa. Tai on, mutta tajuan pitää ne pääni sisällä. Joskus on vain parempi olla hiljaa tunteistaan ja toivoa parasta silmät kiinni.

I have nothing to say at the moment. Well there is, but I am wise enought to keep it in side of my head. Sometimes it is just better to be quiet and hope for the best with eyes closed. 

Taivaalla tuulee enkä kadu mitään, en yhtään mitään

Edith Piaf - Non, Je ne regrette rien

Kuinka monesti olen aloittanut sanalla: Sataa? Kuinka monesti olen kertonut rakastavani sadetta? Kuinka tuntuu, että maailma itkee takiani? Tai kanssani? Sataa, enkä näe vastarantaa. Maailma on rajannut minut pieneen tilaan. Sumentanut mieleni, kuten usva järven. Vai onko se sadetta? Onko mieleni höyrystänyt kyyneleeni sumuksi? 

Mutten välitä, en. En jaksa, en halua. En vain välitä. Elämässä ei ole mitään, mitä minä katuisin. Voisin elää jokaisen päivän pääpystyssä uudelleen. En välitä, en kadu. Seison tässä valintojeni takia, enkä aijo niiden takia kaatua. Antaa maailman kaatua ympäriltäni minä seison ja odotan kaiken rauhoittavan, pölyn laskeutuvan, tanssiakseni tuhon yli. Kevyin askelin, pienin hypyin ja piruetein kaiken yli. Pyörien yhä uudelleen ympäri, ympäri kunnes kaikki sumenee ja olen jossain muualla. 

Nostan jalkani ylös, laskiessani jälleen alas ne osuvat kosteaan sammaleeseen. Vajaon hiukan, vain huikan. Jään katsomaa uutta elämää. Niin se vain menee. Jonkin tuhoutuessa, syntyy jotain kauniinpaa. 

How many times I have started: it rains? How many times I have told how much I love rain? How it feels like the whole world is crying because of me? Or with me? It rains, I can't see the other shore. World has confined me into a small space. It has blurred my mind, like the mist has blurred the lake. Or is it the rain? Has my mind evaporate my tears to fog?

But I don't care, I don't. I don't stand, I don't want to. I just don't care. There is nothing I would regret in my life. I could live every single day again and keep my head held high. I don't care, I don't regret. I stand here because of my choises, and I won't fall because of them. Let the world fall around me, I will stand right here and wait everything to calm down, the dust to set down, so I can dance across the destruction. With light steps, small jumps and pirouettes across everything. Spining around again and again untill everything becomes misty and I am somewhere else.

I lift my feet up, when I put them down again they hit wet bryophyte. I sink a bit, but only a little. I remain to look a new life. That is how it goes. When something gets destroyed, it gives a birth to something more beautiful. 

-Please don't judge my english, it's bad I know, but i wanted to try, 'cause so many of my visitors aren't Finnish-