Ei miusta ole kirjoittamaan kunnollista blogia. Postausvälit mitä sattuu, jutut sieltä tänne ja kuvat tuolta tonne. Todistan erään bloggaukseen liittyvän asian huomenna. Jos jaksan.
Nyt makaan sängyllä ja yritän mennä nukkumaan. On vain liian kuuma. En muista milloin olisin nukkunut oikeasti. Viime vuonna? Joululomalla? Noh, ei se nyt maailmaa kaada, vähän järisyttää kun aina vain väsyttää ja on vetämätön olo. Mutta ehkä mie tästä pakotan itseni ylös. Yritän huomenna saada aikaan postausta kuvilla. Sain paritkin kuvat muokattua, mutta sitten iski laiskuus...
Niin ja pari asiaa mitä odotan innolla! Lähden mamin kanssa Riikaan pitkäksi viikonlopuksi ja tullaan juuri ennen Ilosaarirockia! Niitä kahta innolla odottaen!
Öitä kullat
tiistai 25. kesäkuuta 2013
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Nojaa pääsi taakse, sulje silmäsi ja katoa
Se kun ei ole aikaa. Hetket sulautuvat yhdeksi. Ei ole mitään kiirettä, ei ole kelloa ei ole määränpäätä. Varpaat vedessä, aamu tee saunan katolla. Minne kaikki katoaa ja kuihtuukaan? Välittääkö kukaan edes? Juostaan sokkona eteenpäin, ei välitetä seinistä, juostaan niistä läpi vaikka ne olisivat kantavia seiniä. Tuhotaan, koska on kiire. Juostaan koska ei päästä minnekkään. Ei jäädä tähän hetken vaan halutaan seuraavaan.
Juostaan, juostaan, juostaan.
Olenko aino joka ei omista sisäistä kelloa? Ei edes halua. Menen juuri nyt, tulen juuri silloin. Jään tähän, nyt, huomenna, eilen, kohta, josku, milloin vain. Tämä hetki ei omista sekunttiakaan. Se ei ole tulevaa eikä menevää, se vain on. Sille ei voi mitään. Parempi vain anttaa olla ja katsoa. Tanssia sen tahtiin ja nojata pää taakse.
Upotaan yhdessä. Upotaanko?

lauantai 15. kesäkuuta 2013
Jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin
(Päivitys tehty iPadillä, anteeksi kirjoitusvirheet)
Ihastuksista vielä sen verran että;
Ei sitten, ei sitten, ei sitten, ei sitten PERKELE ei sitten!!
Ja erittäin huonolla enkulla kirjoitettu viesti viime yöltä, noin kello yksi yöllä. Antakaa anteeksi. Kirjoitettu ei enkku-natiiville kaverille kirjoitettu, ajatus joka valaisi tämän pään.
I finally got it! 0.0 They are scared and need attention! Thats all. They cant possibly stand to be alone even a one tiny moment. Thay must know that some one thinks they are sexy, awesome and they must have love all the time. And they don't really care who gives it to them! But when they find someone who is willing to give love and attention they magically can keep them around. Thay cant let go. Thay are scared!!!
Onnea sille joka tajusi.
Niin ja helvetin facebook, helvetin facebook, helvetin facebook HELVETIN FACEBOOK jos joku ei sielä tajunnut.
Se olen minä joka vahingoitan itse itseäni. Selvä. Asia tarkistettu. Se olen minä. Kiitos ja kumarrus. Minulla leikitään, leikin mukana, olen häviävä osapuoli ja ainiin terve olen vain se kiva pelinappula jolla leikitään kun ei ole muuta tekemistä. Tekisi mieli julkaista tämä facebookissa englnniksi, jotta asia tulisi ymmärretyksi. Ja nyt jos joku kysyy miksi en lopeta. Vastaus on. Adikti. Riippuvainen. Säälittävä. Heikko. Siniset silmät, mustat hiukset ja snake bites it. Kiitos.
Itse aloitan itse tämä leikki pitäisi siis kestääkkin. En kestä, mutten myöskään pysty lopettamaan. Ja joku ihmettelee miksi en usko rakkauteen, happily ever affter? Fuck it. Ei semmoista ole. Johonkuhun aina AINA sattuu. Nyt se olen minä. Kolahtaa kovaa ja korkealta sen voin vannoa. Voinko kostaa? En, ellen lähde englantiin ja ryhdy vampiksi, laihduta noin 10kg, mutten menetä yhtään rinnoista ja hankin kauniimmat kasvot ja täydellisen viettely taidon. Korsetin ja korkeat korot.
Ihana elämä, ihana maailma ja ihanat miehet. Haistakaapa kuulkaa kultaseni paska. Ja oi kyllä, minä hymyilen kirjoittaessani tätä. Hymyilen ja silmiä kirvelee. Ehkä en välitä ja lipetan ja etsin uuden ja jäädytän katseen. Näinhän se on aina ennenkin toiminut. Kiitos ja heihei.

torstai 13. kesäkuuta 2013
Tätä täällä, hukattua aikaa ja kadotettuja tunteja.
Ensiksi en ole tilivelvollinen.
Toiseksi kiitos vastauksista kyselyyn, taidan jättää sen tänne vielä niin saatte tökkiä lisää.
Kolmanneksi: hukattua aikaa.

Viimeiseksi kaikki näyttää paskalaatuisilta, mutta te halusitte kuvia. Moi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)