Kädet jäätyy. Sydäntä en omistakkaan. Mutta nyt tuntuu helpommalta hymyillä. Ehkä se viimeinen hymy, mutta hymy se silti on. Saan siitä voimaa ja tahtoa jatkaa. Enää en pelkää. Asioita on vähemmän mielessä. Vaikka selkään sattuukin kaikesta painosta, jaksan taas. Osaan taas tanssia, sormet ovat kotonaan näppäimillä ja mieli lentää.
Ensilumen myötä elämä muutuu. Katsotaan minne täällä nyt päädytään. En halua päätyä kenenkään käsille, osaan tanssia ja pyöriä nyt yksin. Ehkä on vain oikea aika päästää irti. Voin pitää kädestäsi kiinni, mutta käsivarsillesi en retkahda.
On niin monta ihmistä joille haluaisin puhua, joihin haluaisin tutustua kunnolla. Osa koulussa, osa kahvilassa, osa netissä, osaa en edes ole tavannut vielä. Voisimmeko me puhua? Tutustua? Ei ihastuta, ei karata yhdessä, vaan luodaan oma salainen paikka minne piiloutua ja pitää toisen kädestä kiinni, ihan vain kädestä kiinni pitämisen riemusta. Haluan niin paljon puhua sinulle, olet mielenkiintoinen ja ihana. Toivottavasti tämä ei ole tyhjä toive.
Olen myös ruvennut miettimään taas Joulukalenteria tänne blogin puolelle. ( TIEDETÄÄN nyt on vasta lokakuu, mutta silti hyvä olla joissa) Olisiko teillä kiinnostusta taas ihmetellä joulukalenteria 24 päivää? Tai noh, minähän teen blogissani mitä haluan, mutta noin korrektisti kysyttynä.
Illan jatkot ihanaiset
-Liisa-
Tahdon oppia kirjoittamaan yhtä kauniisti ko sä! :)
VastaaPoistaOi kiitos^^ Sie jaksat aina piristää miun päivää kommenteillasi:)
Poista