keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Mistä kaikki alkoi?

Pitkästä aikaa upposin vanhoihin kirjoituksiini, täällä blogin puolella. Ja vain huomatakseni, että tyyli on muuttunut. Silloin joskus, viimekeväänä, kirjoitin unenomaisemmin ja asioista jotka eivät olleet niin konkreettisia. Saatoin jakaa tänne ajatukseni ja tunteeni, rivienväliin kirjoitettuna. Silloin kirjoitin pääsääntöisesti iPadilla, yöllä. Sitten keksin haluta pitää lifestyle-tässäriepujatoinensieltäjatäältä blogia, kunnes ajauduin kriisiin blogini kanssa ja vaihdoin nimeä. Julkaisemissani teksteissä ei ikinä ole ollut järkeä, tai suurempaa merkitystä muille. Täällä ei ole pysynyt seuraamaan kenenkään tyyliä, tai poliittisia näkemyksiä. Tämä on ollut paikka miulle, ja Miun ajatuksille. Välillä tuntuu kuin olisin eksyksissä, silloin palaan lukemaan vanhoja tekstejäni ja muistan asioita. Tämän takia ihmiset varmaan pitävät päiväkirjojaan?

Haluaisin löytää taas sen innon ja jaksamisen, joka miulla oli lukion ykkösellä. Varsinkin silloin keväällä. Olisi taas ihana kirjoitta, ja kirjoittaa, ja kirjoittaa. Saada selvitettyä pää. Tällä hetkellä koko maailma pyörii taas liian vinhasti ympäri ja ympäri.

Aika on mystinen asia
Onnellisuus

Toinen asia, mikä hyppäsi silmään vanhoja päivityksiä selatessa oli se, että miusta on aivan upeaa kuinka Suomessa on neljä vuoden aikaa. Katsoin niitä kesäisiä kuvia, ja sitten ulos pimeään. Kun oikein ajattelee rupeaa huimaamaan, kuinka paljon rakastaakaan ympäristöänsä. Surin juuri joulun loppumista, mutta eihän siihen ole kuin jotain 351? Päivää. Kesä on siinä välissä, ja kevätkin on tulossa. Sitä enne kuitenkin vielä talvi. Suomen kylmä ja kaunis talvi. Innolla odottaen, rupean nyt lukemaan. Öitä yön hiipparoijat sun muut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa :)