Polte

Polte kämmenessä, kun sen painan tee mukin suuaukolle, pidän sitä siinä hetken, tunnen kuuman höyryn  vasten kämmenihoani, se polttaa, se sattuu, se on todellista. Nousen ylös tuolilta, kävelen ikkunaan ja tunnen kyynelten poltteen lasittuneiden silmieni takana. Menitin kykyni tuohon auttavaan asiaan jo 9 vuotta sitten. En osaa enää itkeä miesten takia, vaikka se saattaisi helpottaa, olen liian ylpeä, liian itsepäinen. Ja kun en osaa itkeä helpottaakseni oloa, saan paniikki kohtauksen, lopetan hengittämisen, käperryn ja alan tärisemään. Elämä on vaikeaa, rinnassa polttaa, keuhkoja pakottaa, kädet tärisee ja silmiä särkee.

Hautaan pääni käsiini ja hoen; hengitä...hengitä...hengitä...
En osaa laskea kymmeneen, en osaa ajatella, enkä olla ajattelematta. Välähdyksiä päässä ja pään ulkopuolella. Pieniä muistoja, suuria tunteitä, järjetöntä käyttäytymistä. Kaikki vanhat vittuilut, huudot, raivoamiset, söpöilyt, awww- hetket, haaveet, toiveet, naurut, ääneen lausutut monimutkaisesti selitetyt valheet. Kaikki tuo vain sen takia, että saatoin huijata itseäni ja tuhota jotain ihanaa mitä olisin saattanut omistaa. Kun en itke, nenää alkaa polttamaan, sormet eksyvät, poskia kuumottaa ja heikotta. Tee on kuumaa, se polttaa kielen, tuntuva tuska jonka pystyy määrittämään, tuntuu mukavalta.

Olenko tulossa hulluksi? Voinko vain jäädä lattialla makaamaan? Saanko itkeä itseni uneen? Miksi juuri nyt ja näin? Tykkäänkö hänestä?

Haluan vain  huutaa ja käpertyä maailmalta piiloon. Tuntea jotain turvallista ympärilläni... Ajatukset eivät päästä rauhaan, ne heittää toive kuvia verkkokalvoilleni, maalaavat piruja seinille ja koko mieli irvistelee ilkeästi; Entä, jos se turvallinen jokin, olisivatkin hänen kätensä ympärilläsi? Ilkeää naurua ja lisää huutoa.

Jos tämä olisi piiretty elokuva valot välkkyisivät, mustaa vasten olisi piirretty räikeitä, ilkeitä naamoja ja koko maailma pyörisi mustuudessa ympärilläni, kiljuisin ja juoksisin karkuun tavaroiden ja muistojen haamujen liidellessä ympärilläni. Kunnes lopulta kaatuisin ja käpertyisin kokoon, jäisin siihen itkemään ja tärisemään. Niin se menisi, jo koska kyseessä olisi miun elämä, prinssi ratsastaisi toisen prinsessan kanssa auringon laskuun, minä jäisin pimeään kuin hyljätty nukke.

Kuin hyljätty nukke. . .