lauantai 2. maaliskuuta 2013

Elämän hyvät hymyt ja positiiviset pusut

Tänään tuntui (20.2.2013) hyvältä, paljon tapahtui, paljosta selvittiin ja silti hymyillään. Tuli pyyntö postauksesta: Mikä on elämässäsi hyvää? Ensin mietin lähteväni lähestymäänn aihetta vähän materiaalisesti, sitä sitten syventäen, mutta tänään (20.2) tajusin, että parempi kirjoittaa mitä sydamestä löytyy.

Pitkästä aikaa helppo hengittää, eivätkä kädet tärise. Tuntuu hyvältä, tuntuu kuin olisi herännyt pitkästä unesta. Aurinko paistaa ja piriuetit onnistuvat. Pystyn hymyilemään vieraille sekä tutuille, ja mikä parasta aitoa hymyä, ei irvistystä ja vääristynyttä kuvaa minusta, minun hymystäni. Askel on keveä ja tuntuu kuin olisin saanut siivet.

Elämän hyviä asioita on niin monia, materiaalia, ihmisiä, elintaso, maa, ympäristö yms. Itselleni tärkein on silti sisäinen hyvinvointi. Mitä tekee ihanilla ihmisillä ympärillään jos ei osaa nauttia heidän seurastaan? Kuinka arvostaa tavaroitaan, jos mieli velloo pohjamudissa? En pysty edes näkemään Suomen kauneutta surullisena. Katseeni on alas luotu, ja maan vetovoima vetää suunpielet ja hiukset alas. Kun löytää hyvän olon sisältään, on helpompi nähdä pienet negatiivisuudet positiivisuuksina. Sitä ei jaksa kiinnittää pieneen, turhaan, surulliseen sälään huomiota.

Kiitos kuuluu monelle siitä, että voin hyvin. Perheelle, ystäville ja kaikille jotka ovat hymyilleet minulle. Elämäni parhaita asioita ovat ne pienet jutut, joiden takia olen aina päässyt tippummaan jaloilleni, vaikka pudotus olisikin ollut pitkä ja kova. Vähän aikaa huimaa, mutta hyvin on aina käynyt. On ihanaa välillä tippua kovaa, jotta voi taas nähdä maailman uudelleen yhä vain kauniinpana. Osaa arvostaa jokaista hyvää hetkeä, pientä hymyä, kaunista kylmyyttä, kaikke turhaa ja kaikkea tärkeää.

Elämä on hyvin, kun pystyy putoamaan, mutta luottamaan, että siitä selviää ja pääsee takaisin ylös. Kuin Benji-hyppy. Sellaisen tahdon joskus tehdä, tiputttautua korkealta tyhjyyteen, silti luottaen, että köysi kestää, ja pääset turvallisesti alas. Niin pitkään asiat ovat hyvin, kun positiivinen asenne säilyy.

Rakennan hyvän elämän hetken onnesta, satunnaisesta surusta. Tullakseni paremmaksi ihmisenä.

2 kommenttia:

  1. Todella upea teksti, tykkään kerta toisen jälkee tavastas kirjoittaa.

    Kiitos tästä! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta kommentista :) Kiva kun joku tykkää miun jutuista :)

      Poista

Sana on vapaa :)