Tärkeimpäni

Vastauksena toiveeseen lempi tavarastani, tässä kaksi lemppari korua, jotka ovat myös korvaamattoman tärkeitä.

Tärkeimmät koruni. Rippiristini ja kelttiläinen sormus. Molemmilla on oma tarinansa ja minua ei melkein ikinä näe ilman noita koruja.

Ristin tarina:

Mentyäni rippileirille, kummi-tätini kysyi millaisen ristin haluaisin. En halunnut perinteistä pientä, yksinkertaista kultaista luterilaistaristiä, joten pyysin häntä tuomaan Skotlannista ( Kummi-tätini asui siellä)hopeisen keltti ristin. En usko jumalaan, joten en halunnut luterilaistaristiä. Keltti uskonnot ovat kiehtoneet minua taruineen ja myytteineen, ja rakkaus Skotlantiin on ollut aina vahva. Niimpä kummi-tätini toi minulle ihanan, epä symetrisen ristin. Keltti ristille ominaisesti ristin keskiosaa kiertää ympyrä, joka muistaakseni tarkoittaa elämää, tai aurinkoa. Risti oli minulla jopa wanhojen-päivänäni, kuten kuvasta näkyvä nauha osoittaa, tavallisesti risti riippuu kaulallani ketjusta, jonka lenkit ovat pyöreitä. En voi luopua rististäni ikinä.



Sormuksen tarina:

Tämän kauniin hopea sormuksen tarina on pitkä. Kolme vuotiaani kävin ensimmäisen kerran Skotlannissa, ja jätin sydämeni sinne. Se ei ole ikinä ollut sen jälkeen kokonaan minulla, osa on aina Skotlannissa. Sormuksenkin sain kummi-tädiltäni. Olin ala-asteella, enkä käyttänyt juurikaan koruja, ainakaan säännöllisesti, enkä varsinkaan mitään noin hienoa. Niinpä jätin korun vain lojumaan huoneeseeni. Parin vuoden päästä, ehkä siinä 7-8 lk. aikana sen taas löysin ja se ei sopinut enää kuin vain vasemmankäden nimettömään. Pikkurilleihin se oli aivan liian iso, ja muihin liian pieni. Rupesin pitämään sitä kauneutensa takia sitten ketjussa, johtuen osittain myös sen aikaisesta Taru Sormusten Herrasta, innostuksestani. Lopulta sormus päätyi pysyvästi nimettömääni, eikä asia hirveämmin minua häirinnyt, vaikka näytti kuin olisin ollut kihloissa. Siitä syntyi pieni vitsikin, että olin muka kihloissa. Hiljalleen kehittyi ajatus: Niin olinkin. Olin kihloissa sitoutunut pysyvästi Skotlantiin, vihasin miehiä enkä ikinä aikonut mennä naimisiin, enkä aijokkaan. Sormus on juuri siinä missä sen kuuluukin olla. Muistuttamassa minua kipeästä kaipuusta Skotlantiin, vihasta miehiä kohtaan, liiasta ylpeydestäni, ja horjuvasta itsetunnostani ja selkärangastani, sekä tahdosta olla itsenäinen ja vahva. Yksin. Parina aamuna olen saanut itkupotku raivareita, kun en olekkaan löytänyt sormustani. Ilman sitä tulen hulluksi, ja en ole kokonainen. Tuntuu alastomalta ja pelottavalta olla päivä ilman sitä. Ainut ongelma sormuksessa on nuo kapeat raot ja rei'ät:D Vähän väliä saa hammastikun kanssa sieltä kaivaa pölyä ja hiustenhoitoaineita yms. pois. Silti suurin rakkauteni.