maanantai 25. maaliskuuta 2013

Farewell weekend

Oli vähän mässäily viikonloppunen, mutta kyllä mie vielä hengitän. Olin pitkästä aikaa koko viikonlopun kaupungissa äipän kanssa ja käytiin sitten syömässä kiinalaisessa, paistettiin vohveleita syötiin jäätelöä ja leffassa käydessä oli vähän karkkiakin. Pieni possu täällä siis kirjoittelee.

Tuli siis käytyä katsomassa Les Miserables (yrittäkääpä sano tuo nimi sulavasti, ei onnistu miulta, ei) Olen erittäin iloinen, että kävin sen katsomassa. Pitkästä aikaa oikeasti hyvä elokuva! Jos teillä vain on mahdollisuus mennä itkemään pariksi tunniksi leffa teatterin pimeyteen suosittelen. Tosin, jos et tykkää kokonaan lauletuista musikaaleista kannattaa ehkä tämä upea musikaali skipata. Elokuvassa ei siis todellakaan ole puhuttuja repliikkejä. Toinen toistaan upeammat laulut kantavat tarinan eteenpäin, ja näin jälkikäteenkin saavat kyyneleet pintaan. Arvosteluista luin, kuinka moni kriitikko oli haukkunut Russell Crowen ääntä, mutta miusta Hän lauloi jopa paremmin kuin Hugh Jackman, ei sillä etää Jackmankaan huono olisi ollut. Kaikilta näyttelijöiltä aivan upeat suoritukset! Mietin tässä kovasti pitäisikö mennä katsomaan uusiksi. Sen verran syvän vaikutuksen elokuva minuun teki.


Ainiin, ja vaihdoinpa taas banneria ja ulkoasua. Eiköhän tämä tällä viikolla taas rauhoitu. 

2 kommenttia:

  1. ootpa söpö (:
    Löysin sun blogin demi.fistä ja ajattelin pistäytyä kattomassa. Käy vilkasemassa mun blogi jos kiinnostaa: http://storiesmusic-mysweetlife.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Sana on vapaa :)